Sananvapaus Suomessa II
Sananvapausloukkaukset tapahtuvat aina muualla. Terrorismi ja ääriaineksen väkivalta ilmenee aina toisaalla. Kaukana. Poissa.
Vain kaukana tapahtuvat ilmaisuvapauden loukkaukset ovat oleellisia ja tärkeitä median, politiikan ja julkisen keskustelun käsiteltäväksi.
Lähellä tapahtuvista ei tarvitse pahemmin välittää.
Tähän johtopäätökseen täytyy päätyä vertaamalla kahden väkivaltarikoksen mediakäsittelyä ja jatkopohdintaa. Molemmissa hyökkäyksissä oli liityntöjä sananvapauteen, molemmat saattoi nähdä väkivaltaisina yrityksinä estää kulttuuristen ilmiöiden arvioiminen. Charlie Hebdon attentaatti: paljon palstatilaa. Jyväskylän kirjastopuukotuksen oikeuskäsittely: ohitettiin ilman suurempaa huomiota ja keskustelua.
Keski-Suomen käräjäoikeuden käsiteltävänä 13-14.1.2014 oli vuonna 2013 tapahtunut kirjastopuukotus ja Oulussa 2012 tapahtunut sumuteisku. Puukotus oli tapahtunut Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Rikosnimikkeinä olivat poliittisten toimintaoikeuksien loukkaaminen ja törkeä pahoinpitely. Syyttäjä vaati pääepäillylle kahden vuoden vankeusrangaistusta ja piti väkivaltaiskua poliittisesti motivoituna, mutta tekijä väisti vankilan. Oulun sumuteiskusta vastannut, Jyväskylässä järjestäjää puukottanut ja poliisia pari vuotta pakoillut mies sai yhteensä puolentoista vuoden ehdollisen tuomion kaikista syytekohdista.
Tuomiota voi pitää erittäin lievänä. Sen voi ymmärtää suorastaan kehotukseksi jatkaa väkivaltaa ja sananvapauden rajoittamista. Tapauksella on laaja periaatteellinen merkitys, joka jäi tuomatta esiin.
Ihmetyttävää on, miten vähän tiedotusvälineissä reagoitiin tapahtuneeseen. Aivan kuin olisi samantekevää, mikäli terrorihyökkäys tapahtuu suomalaisessa kulttuuritilaisuudessa. Juuri kun oli ehditty vaahdota Charlie Hebdon tapauksen yhteydessä siitä, miten sananvapaus ei saa kaatua terrorismin ja väkivallan uhkaan.
Kohtuuttomalta vaikuttaa myös, että tilaisuuden suojelijat olivat ylipäätään syytettyjen asemassa. Olisiko tilaisuudessa pitänyt tapahtua enemmän ja pahempia henkilövahinkoja? Pitääkö kirjastokeskustelun johtaa ruumiisiin, eihän vastedes kukaan edes uskalla tulla järjestysmieheksi kiistanalaisesta kirjasta. Vai ovatko väkivallan normalisointi ja oikeutetuiksi laimennetut hyökkäykset sananvapautta vastaan vain arkipäivää, jopa oikeuslaitoksessa?
Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila kommentoivat Ylen haastattelussa oikeuskäsittelyä periaatteellisesti erittäin tärkeäksi, sananvapautta ja demokratialle oleellista poliittista toimintavapautta käsitteleväksi. Dan Koivulaakso twiittasi pitävänsä Jyväskylän puukottajan tuomiota vitsinä, olihan tekijä jo osoittanut hyökkäävänsä toistuvasti poliittisiin tilaisuuksiin.
Onko niin, että pilapiirtäjä Ranskassa ansaitsee suomalaisen median mukaan enemmän suojelua kuin tietokirjailija Suomessa? Vai onko niin, että muslimiterroristi sopii kuvaan sananvapauden loukkaajasta paremmin kuin kotikulmien poika, joka ei halua tutkittavan äärioikeistoa?
Jos sananvapauslogiikka on niin valikoivaa, että yhden ruumiillinen koskemattomuus on toista vähäisempi, tai tietokirjan vapaus pilakuvaa olemattomampi, ei ole kyse järjellisesti, oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti toimivasta yhteiskunnasta.
Sananvapaus Suomessa I
Ilmaisuvapauden puolesta on Suomessakin viime viikkoina pidetty harvinaisen paljon ääntä. Mikä on sinänsä ihan hyvä asia.
Ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon murhaiskun jälkimainingeissa on oltu kovasti sananvapauden puolella. Palstatilaa ovat täyttäneet myös tekopyhät latteudet ja ylevä itsetehostus. Ollaan oltu takuuvarmoja, että Suomi on sananvapauden kärkimaita.
Harva puuttui siihen, että Suomessa jumalanpilkka on yhä kiellettyä rikoslaissa. Jotkut onneksi toivat epäkohdan esille; mainittakoon Vapaa-ajattelijoiden liitto, Jarkko Tontti ja Ville Niinistö.
Vielä harvempi kajosi siihen, onko Suomessa käsittelemättömiä, loukkaamattomina ohitettuja alueita. Tai onko nykyajan sekulaarissa kulttuurissa uusia jumalanpilkan muotoja. Vapaassa lännessä vallan pilkka on nimittäin tyystin toisenlaista kuin perinteisen jumal-ukon rienaamista – oman oikeuteen vieneen tapaukseni perusteella markkinakritiikki on uusi ja tuomittava jumalanpilkan muoto vallitsevassa järjestelmässä, markkinataloudessa.
Sananvapaustilanteen tasapuolista arvioimista vaikeuttaa Suomen monokulttuurisuus, mediailmaston monoliittisyys – sananvapauteen liittyy myös se millä ja kellä on valta sanoa, kenen sanalla on kuuluvuutta ja kantavuutta. Sananvapautta on vasta, kun on kuuluvuudeltaan vertaisia, keskenään kilpailevia ja kiisteleviä mielipiteitä. Tällainen tilanne meillä tuskin vallitsee, Suomihan on yhden valtakunnallisen, kuuluvuudeltaan ylivertaisen sanomalehden maana erikoistapaus. Jos Charlie Hebdo olisi toiminut Suomessa, valtaa pitävä mediamaailman paavi Helsingin Sanomat itsetyytyväisine me-sananvapauden-ylimmät-soturit-brändäyksineen olisi saanut omat kirpeät irvailunsa.
On somaa, miten auliisti poliitikot ovat viime päivinä puoltaneet Charlien Hebdon oikeutta vapaaseen sanaan ja kuvaan. Jo pieni ekskursio Charlien Hebdon kansiin ja puheenaiheisiin tekee selväksi, että Suomessa valta ja poliitikot ovat suojeluspyhimyksiä, kriittisen irvailun tuolla puolen. Jos ammattikapitalistin tai -rasistin kunniaa tahallaan loukkaava Charlie Hebdo ilmestyisi Suomessa, pilakuvia tuskin olisi yritetty vaientaa pelkästään jumalanpilkkasyyttein vaan vetoamalla kunnianloukkauksiin ja lukuisin muin verukkein.
Sananvapaus on kiva ja kannatettava asia, jonka puolella on niin mukava olla, kunhan täyttyvät muutamat mielenrauhan, konsensuksen ja älyllisen laiskuuden kannalta merkittävät seikat:
- Sananvapauskonfliktin täytyy tapahtua muualla.
- Vasta silloin, kun tapaus on tarpeeksi kaukana, media lähtee reippaasti sotaan tämän vapauden puolesta.
- Lähellä olevista tapauksista ei tule käyttää sananvapauden käsitettä, jotta kukaan ei käytännössä rupea vaatimaan oikeutta.
- Sananvapausmekkalasta täytyy löytyä selkeä vapauden vihollinen, kuten muslimiterroristi tai vastaava.
Joudutaankin kysymään, onko tämän päivän suomalainen sananvapausretoriikka itse asiassa mustavalkoisen maailmankuvan puolustuspuhe. Sananvapaudessahan piti olla kyse yksiulotteiseksi uskotellun ja kuvatun maailman haastamisesta, uskalluksesta tarkastella vallitsevaa valtapolitiikkaa.
Charlie Hebdon kansia
Charlie Hebdon satiiri on ennen kaikkea ranskalaisen tai eurooppalaisen nykypäivän tekopyhyyksien ja poliittisen vallan irvailua.
Vastaavaa kaivattaisiin Suomeenkin.
Marine le Pen: Jeanne D’Arc joka lähettää toiset roviolle.
Shamppanjasosialisti Strauss-Kahn presidentiksi kortsusateessa.
DSK:n 600.000 rakastajatarta todistavat: hän oli hyvin hellä.
Homoliittoja vastustava kardinaali ja kolmen papan yhteys: isä, poika ja pyhä henki.
Syökää ranskalaista: ruokittu työttömien jauhoilla.
Pankkien johtama Eurooppa.
Välimeri toteuttaa Kansallisrintaman ohjelmaa.
erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]] 