erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Sananvapaus Suomessa II

Sananvapausloukkaukset tapahtuvat aina muualla. Terrorismi ja ääriaineksen väkivalta ilmenee aina toisaalla. Kaukana. Poissa.

Vain kaukana tapahtuvat ilmaisuvapauden loukkaukset ovat oleellisia ja tärkeitä median, politiikan ja julkisen keskustelun käsiteltäväksi.

Lähellä tapahtuvista ei tarvitse pahemmin välittää.

Tähän johtopäätökseen täytyy päätyä vertaamalla kahden väkivaltarikoksen mediakäsittelyä ja jatkopohdintaa. Molemmissa hyökkäyksissä oli liityntöjä sananvapauteen, molemmat saattoi nähdä väkivaltaisina yrityksinä estää kulttuuristen ilmiöiden arvioiminen. Charlie Hebdon attentaatti: paljon palstatilaa. Jyväskylän kirjastopuukotuksen oikeuskäsittely: ohitettiin ilman suurempaa huomiota ja keskustelua.

Keski-Suomen käräjäoikeuden käsiteltävänä 13-14.1.2014 oli vuonna 2013 tapahtunut kirjastopuukotus ja Oulussa 2012 tapahtunut sumuteisku. Puukotus oli tapahtunut Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Rikosnimikkeinä olivat poliittisten toimintaoikeuksien loukkaaminen ja törkeä pahoinpitely. Syyttäjä vaati pääepäillylle kahden vuoden vankeusrangaistusta ja piti väkivaltaiskua poliittisesti motivoituna, mutta tekijä väisti vankilan. Oulun sumuteiskusta vastannut, Jyväskylässä järjestäjää puukottanut ja poliisia pari vuotta pakoillut mies sai yhteensä puolentoista vuoden ehdollisen tuomion kaikista syytekohdista.

Tuomiota voi pitää erittäin lievänä. Sen voi ymmärtää suorastaan kehotukseksi jatkaa väkivaltaa ja sananvapauden rajoittamista. Tapauksella on laaja periaatteellinen merkitys, joka jäi tuomatta esiin.

Ihmetyttävää on, miten vähän tiedotusvälineissä reagoitiin tapahtuneeseen. Aivan kuin olisi samantekevää, mikäli terrorihyökkäys tapahtuu suomalaisessa kulttuuritilaisuudessa. Juuri kun oli ehditty vaahdota Charlie Hebdon tapauksen yhteydessä siitä, miten sananvapaus ei saa kaatua terrorismin ja väkivallan uhkaan.

Kohtuuttomalta vaikuttaa myös, että tilaisuuden suojelijat olivat ylipäätään syytettyjen asemassa. Olisiko tilaisuudessa pitänyt tapahtua enemmän ja pahempia henkilövahinkoja? Pitääkö kirjastokeskustelun johtaa ruumiisiin, eihän vastedes kukaan edes uskalla tulla järjestysmieheksi kiistanalaisesta kirjasta. Vai ovatko väkivallan normalisointi ja oikeutetuiksi laimennetut hyökkäykset sananvapautta vastaan vain arkipäivää, jopa oikeuslaitoksessa?

Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila kommentoivat Ylen haastattelussa oikeuskäsittelyä periaatteellisesti erittäin tärkeäksi, sananvapautta ja demokratialle oleellista poliittista toimintavapautta käsitteleväksi. Dan Koivulaakso twiittasi pitävänsä Jyväskylän puukottajan tuomiota vitsinä, olihan tekijä jo osoittanut hyökkäävänsä toistuvasti poliittisiin tilaisuuksiin.

Onko niin, että pilapiirtäjä Ranskassa ansaitsee suomalaisen median mukaan enemmän suojelua kuin tietokirjailija Suomessa? Vai onko niin, että muslimiterroristi sopii kuvaan sananvapauden loukkaajasta paremmin kuin kotikulmien poika, joka ei halua tutkittavan äärioikeistoa?

Jos sananvapauslogiikka on niin valikoivaa, että yhden ruumiillinen koskemattomuus on toista vähäisempi, tai tietokirjan vapaus pilakuvaa olemattomampi, ei ole kyse järjellisesti, oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti toimivasta yhteiskunnasta.

 

Mainokset

%d bloggers like this: