Category Archive
The following is a list of all entries from the kulttuurikritiikki category.
Porno, puput, beibit ja valta
”Elämme miesten maailmassa. Naisten asema ei näy missään yhtä selkeästi ja kärjistetysti kuin pornossa”, sanoo pornon valtasuhteista kiinnostunut ohjaaja Ninja Thyberg (HS 16.9.2021). Jos kuluttaja haluaa, että nainen näyttää kuvauksissa pelästyneeltä pupulta, niin tuottajaporras toteuttaa tämän kuuliaisesti.
Porno kuvastaa todellisuuden valtasuhteita. ”Utopiassa kukaan ei harrasta seksiä muusta syystä kuin kiihottumisesta. Mutta emme elä utopiassa”, Thyberg jatkaa. Hän sanoo omien todellisuuden kokemustensa olleen aivan vastaavia kuin filmin päähenkilön, ja ”ihan ilman pornotyötä”.
Pientä edistystä maailmassakin tapahtuu. Jopa siinä mistä ja miten Hesari tohtii puhua. Neitsythuorakirkon aikoihin, eli kauan ennen #metoota, ei ollut mahdollista kajota niin feministisiin kysymyksenasetteluihin kuin nautinnon vallan politiikkaan. Samoin pornosta vallitsivat yksiulotteiset näkökulmat, puolesta tai vastaan, eikä ilmiöiden moniulotteisuutta suostuttu ottamaan käsittelyyn.
Vuonna 2008 media hurskaasti näytteli, että pornossa ei ole sukupuolta. Neitsythuorakirkon aineistona olleet mainstream-teinipornon pupuset, naispuoliset teinibeibit, Helsingin Sanomat muunsi heti alkuun – vastoin tosiasioita – kuviksi ’tytöistä ja pojista’, eli samalla pikkulapsipornoon viittaavaksi. Tätä virheellistä tietoa toistivat lukuisat muut sanoma- ja aikakauslehdet, mm. asiamediaksi itseään mieltävä Suomen Kuvalehti. Faktojen tarkistamisen sijaan medialle oli ilmeisesti tärkeämpää myydä pahastuksen ja kohun näkökulmaa.
Virheellinen illuusio ’tytöistä ja pojista’, pikkulapsiuhreista, tarvittiin, vaikkakaan yhtään poikapuolista teinipornotähteä ei osunut mukaan, koska sellaisia ei mainstream-aineistosta kerätyssä materiaalissa ollut. Uraansa luoviin naispuolisiin teinibeibeihin puolestaan saattoi usein liittää ’lapsiuhrin’ käsitteen sijaan pikemmin menestyksestä kertovia luonnehdintoja: pornotähti, menestyksentekijä, julkkiskultin ja markkinatalouden mestariyrittäjä.
Toimittajilla oli tapauksen yhteydessä taipumus tulkita omaa lapsipornon käsitettään, aivan riippumatta siitä mikä oli käsiteltävänä olevan teoksen materiaali. Media ei suostunut avaamaan, että vapaasti netissä liikkuvassa teinipornossa on kyse aivan toisentyyppisestä problematiikasta. Hyväksikäytön kysymys asettuu paljon laajempaan, kulttuurisempaan valoon, kun lapsellistetut aikuiset ja pornoistetut alaikäisen rajalla olevat teinit pyrkivät mukaan populaarikulttuurin ansaintalogiikkaan ja tähtikulttiin. Tätä teinihuora-ilmiön kulttuurista taustaa, patriarkaatin ja kapitalismin nuorta naislihaa tuotteistavia voimia, Neitsythuorakirkko pyrki tuomaan keskustelun piiriin. Mutta ilmeisesti liian varhain.
Kyse oli tietysti myös naisten seksuaalisesta itsemääräämissoikeudesta, kysymyksestä joka tuolloin oli vailla oikeutusta. Seksuaalista väkivaltaa oikeuttavaan, itsemääräämisvallan ohittavaan kulttuuriin ei tuolloin ollut lupa puuttua tai siitä keskustella. Olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan tuo suosittujen populaarikulttuurituotteiden maailmankuva, joka valisti teinityttöjen toivovan tulevansa isoisiensä raiskaamiksi. Teinipornon kaltainen valtavirtainen, markkinoilla menestyvä ilmiö on ollut tärkeänä tekijänä normalisoimassa kulttuuria, jossa jokaisen olennon seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei olekaan lähtökohta.
#metoon jälkeen moni kysymys asettuu toisin. Varmasti myös Neitsythuorakirkon tapaus olisi #metoon jälkeen tyystin toisennäköinen: seksuaalisen vallan väärinkäytösten, nurinkurisuuksien ja kaksinaismoralismien esiinnostaminen ei enää ole ylin synti ja pahuus.
Ninja Thybergin elokuva Pleasure Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla 16-26.9.
Neitsythuorakirkon aineistona käytettyja teiniporno-brändejä (yllä).
Banderolli Leipzigin Halle 14 -taidekeskuksessa esitetystä installaatiosta Donna Criminale: Capitalism as Religion, Market Criticism as Crime, näyttelystä With Criminal Energy: Art and Crime in the 21st Century (alla)
Markkinatalous uskontona
Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntainumerossaan (29.7.2018) arvostetun historiantutkijan, Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professorin Markku Kuisman laajan haastattelun otsikolla Viimeinen luento. Kuisma puhui markkinalogiikan ja -liturgian tunkeutumisesta yhteiskunnan eri alueille. ”Nyt markkinataloudesta on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto”, Kuisma sanoi.
Hesarin pääkirjoitus (3.8.2018) jatkaa teemasta ja viittaa Kuisman – jota kutsutaan yhdeksi Suomen johtavista taloushistorian tuntijoista – näkemyksiin markkina-ajattelun tunkeutumisesta eri osa-alueille ja markkinataloudesta jo uskontoa muistuttavana.
Erittäin positiivista, että Hesarin usein harjoittamaan markkinamyötäilyyn tuli pieni särö. Jo oli aikakin. Kuisman haastattelu on erittäin tärkeä artikkeli, johon kannattaa palata.
Muutaman vuoden takainen kirjani Donna Criminale muuten kertoi jo alaotsikossaan saman tiedon, jota HS nyt juhlii. Mitä Donna Criminale edellä, sitä maan johtava taloushistorian tuntija ja Helsingin Sanomat perässä. Vain noin neljän vuoden viiveellä.
Neljä vuotta sitten julkaistu kirjani Donna Criminale käsitteli alaotsikosta alkaen vastaavasti markkinataloutta uskonnon kaltaisena entiteettinä: ”Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena”. Donna Criminalen ennuste globaalista uskonnosta taisi siis viimeaikaisten arvioiden mukaan osua oikeaan.
Kirja käsittelee Neitsythuorakirkon tapauksen yhteiskunnallisia liityntöjä ja tämän pienen ennakkotapauksen pohjalta seurauksia, joita markkinapohjainen etiikka tarjoaa yhteiskuntaelämälle. Markkinaperustaisuuden tunkeutuessa elämän eri alueille myös käsitykset oikeudesta, etiikasta ja jumalanpilkasta alkavat asettua toisin.
Näitä markkinauskonnon eettisiä seuraamuksia Kuisma tai HS eivät juuri vielä käsittele, vaikkakin HS patistaa ”On syytä keskustella arvoista.”
Jokaisella uskonnolla on enkelinsä. Aukeama Donna Criminale -kirjasta.
Jos ja kun markkinat valtaavat merkitysherruuden ja markkinalogiikka korvaa eettisen ajattelun, pahinta jumalanpilkkaa on silloin markkinoiden ylevyyden epäily, markkinakritiikki aletaan kokea jopa rikoksena – juuri näin Neitsythuorakirkon oikeus- ja mediakäsittelyssä tapahtui.
Ketään ei häirinnyt menestyksekäs ja valtavirtainen populaarikulttuurin osa-alue, teinipornosivustot, erään vaatimattoman taideteoksen ulkopuolella. Vasta taiteessa esitetty mainstream-markkinoiden kritiikki koettiin skandaalimaisena ja yhteiskuntarauhaa uhkaavana. Markkinoiden pyhyyttä oli loukattu kyseenalaistuksella siitä, ettei valinnanvapaudesta seuraava tarjonnanrunsaus takaakaan kaikkia eettisyyden ja lastensuojelun edellytyksiä.
Angelo Apunen. Donna Criminale -kirjan kuvitusta.
Angelo Gallen-Kallela-Sirén. Donna Criminale -kirjan kuvitusta.
The Sexiest Capitalism; discussed in Athens
Tomorrow 31 Aug 2017, at Panteion University, Athens, a lecture in session RN29, Social Theory and the Critique of Capitalism:
”The Sexiest Capitalism Ever: A Duckface Selfie of a Trans-Aestheticized Market Economy”, by Ulla Karttunen.
Towards Immortal Perfection
Ulla Karttunen’s art work ”Towards immortal perfection” was included among this week’s ”Editors’ choices” section at Celeste Network.
The work is anti-advertisement which speaks about our social skin:
This half-rotten portrait is a religious relic of our age, where existential meaning and immortality are believed to be reached through repetition of images and perfecting appearance.
Skin is not only a personal, sensory and sensual thing. It is also connected to society, economics and politics. Contemporary market-based society is focused on productising sensory and experiential modes of being.
Your skin is a surplus value factor for economy. Many sectories of market are related to productisation of visual appearance, or more generally, to aestheticization of lifestyle. Different fields from advertising to media, from fashion to beauty industry, from entertainment to social media, participate in capitalizing obsession for aesthetic perfection.
In contemporary society, driven by the celebrity cult in media, and the compulsion to selfie in social media, the value of human being is counted from the repetition of images. In the visual age, especially women’s role is to become fetish-objects of market. The humankind has obtained, through neoliberal economy, a religious dream: immortality can be gained, through obedient consumers, immediately.
–
The work is a manually and digitally altered magazine advertisement. The original advertisement spoke about ”the future of more perfect skin”.
The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy
The Biennial of the Lynched is an impossibility. The lynched ones never celebrate, and no biennials are organised for them. The winners, and those butchers who have washed their hands, celebrate.
The lynched ones do not arrive to the party. They do not find suitable shoes. And by the way, they are no more alive. If someone of the lynched is still alive, he or she does not come. The lynched ones do not participate the feast, for not to repeat the execution.
The materials of the art work were cleaning equipments, but the result was not very neat. A dirty party with bloody gloves and cleaning towels. ”Hygienische Neoliberalistische Blut Arbeit Macht Frei” tell the bloody letters in the cleaning wipes.
This piece is opposite of beautiful and qualified; it is disgusting, stupid and ugly. But do not blame art if reality is terrible.
The work The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy deals with the hidden parts of the hygienic neoliberal glory: market economy as the first global religion, and market-based censorship as its special cultural form.
images from installation Ulla Karttunen: The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy, Exhibition 5000m2, Lappeenranta Old Theatre 13.2.-27.3.2016
Yhtä juhlaa
5000m2 ja paljon pyykkiä kuivumassa (by Ulla Karttunen)
Materiaalina olivat siivoustarvikkeet, mutta lopputuloksesta ei tullut siisti. Räkäistä rähjäjuhlaa verihanskoin ja siivousliinoin: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta on teoksen nimi Lappeenrannan 5000m2-taidetapahtumassa.
Tämä piisi on kauniin ja laadukkaan vastakohta, se on ällöttävä, tylsä ja ruma. Mutta ei kannata syyttää taidetta, jos todellisuus on kahta kammottavampi.
Lynkatut eivät koskaan juhli eikä heille järjestetä biennaaleja.
Jos paikalla ei ole ketään, onko kaikki voitokkaasti teloitettu? – Lynkattujen biennaali Lappeenrannan 5000m2-näyttelyssä (by Ulla Karttunen)
Voittajat ja kätensä pesseet juhlivat. ”Hygienische Neoliberalistische (Blut)Arbeit Macht Frei”, lukee siivousliinoissa verikirjaimin. Työ tekee vapaaksi, mutta eritoten niin tekee hygieeninen uusliberalistinen puhtaan voiton talous.
Lynkatut eivät löydä sopivia jalkineita saapuakseen. Eivätkä sitäpaitsi ole elossa.
Jos joku lynkatuista on yhä elossa, hänkään ei saavu juhlaan. Lynkatut eivät tule paikalle siksikään, ettei teloitus toistuisi.
Lynkattujen biennaali juhli aiemmin Leipzigissa taidekeskus Halle 14:ssa. Silloin esillä oli Lappeenrantaa paljon laajempi, noin tuhat neliömetriä käsittävä installaatio
On myös hygieenisiä lynkkauksia, jotka antavat lynkatun ikäänkuin jatkaa elämää, vaikka vain lynkkaus jatkuu.
Lynkatut ovat vallan ja voiton sivutuote, merkki siitä, että joku otti oikeuden toisen yli.
Paras tulos tehdään hygieenisesti, niin ettei veren väri ja lynkattujen lahdattu liha kuulla voitontavoitteen läpi.
Uusliberalistinen talous on tuloksenteon hygieniaa. Se on kaunis uskonto, jonka jo koko maailma jakaa. Siunattuja ovat voitontekijät, sillä heidän on kiellettävä sivuun työnnettyjen olemassaolo.
Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta, The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy
Installaatio Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta on osa Donna Criminale -projektia, jonka seuraava näytös tapahtuu Firenzessä huhtikuun lopulla Taboo-näyttelyssä. Näyttely 5000m2 on esillä Lappeenrannan vanhassa teatteritalossa 26.3.2016 saakka.
Taidehistorioitsija Leena-Liisa Lehikoinen tarkastelee näyttelyä Taidebongari-blogissaan ja kertoo erityisesti ilahtuneensa siitä, että taiteilijat ottavat kantaa. Hän aloittaa katsauksensa Lynkattujen biennaalista, joka ”vavahduttaa verenpunaisine hansikkaineen”.
Myös näissä jutuissa 5000m2-tapahtumasta verihanskat kuvissa mukana: täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Yleistä tapahtumasta, esimerkiksi: Ylen Kulttuuricocktail-juttu, 5000m2 & facebook
”We hate social criticism, because it is badly paid” tells the banner. – Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta / The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy, 5000m2, 2016
Lynkattujen biennaali on pimeän ydinaluetta
Charlie Hebdon kansia
Charlie Hebdon satiiri on ennen kaikkea ranskalaisen tai eurooppalaisen nykypäivän tekopyhyyksien ja poliittisen vallan irvailua.
Vastaavaa kaivattaisiin Suomeenkin.
Marine le Pen: Jeanne D’Arc joka lähettää toiset roviolle.
Shamppanjasosialisti Strauss-Kahn presidentiksi kortsusateessa.
DSK:n 600.000 rakastajatarta todistavat: hän oli hyvin hellä.
Homoliittoja vastustava kardinaali ja kolmen papan yhteys: isä, poika ja pyhä henki.
Syökää ranskalaista: ruokittu työttömien jauhoilla.
Pankkien johtama Eurooppa.
Välimeri toteuttaa Kansallisrintaman ohjelmaa.
Uuden Neitsythuorakirkon aineiston saisi kirjankansista ja trendilehdistä
Vielä eräs huomio Japanista: tavallisista kirjakaupoista ja ruokakauppojen lehtitelineistä olisi ollut helppo koota alta aikayksikön Neitsythuorakirkko kakkosen aineisto.
Kuvalainoilla japanilaisten kirjojen kansista tai muoti- ja trendilehtikuvista, kun ne yhdistäisi Neitsythuorakirkon tavoin markkinakriittiseen kontekstiin, pääsisi tai joutuisi Suomessa helposti oikeuteen. Teiniviettelyä markkinoiden myyntiaseena ei Suomessa saa arvostella. Miksi? Tietysti siksi, että se teoriassa voisi heikentää myyntituloksia. Rikoksen tuntomerkit ns. sivistysvaltiossa täyttää ei suinkaan teinipornoistumisella myyminen vaan arvoilmaston ja markkinoiden kritiikki.
Japanin kustannusala vaikuttaa varsin keskittyneeltä viattomuuden ja pornon yhdistämiseen, oli sitten kyse viattomuuden mielikuvilla pelaamisesta tai todellisista lapsista. Tulosta on selvästi tehty takuumetodilla: kuviteellista tai todellista viattomuutta pornoistamalla.
tavanomaisinta japanilaista kirjakauppatarjontaa
Seksikkäintä tuloksentekoa on, kuten Japanin taannoinen talouskasvu osoittaa, yhdistää vauvanuken viattomuus pornotähden kroppaan.
Vaan tunnetaanhan Japanin malli meilläkin, vieläpä ihmisyys- ja eettisyyshömpällä kuorrutettuna ja verhottuna.
Top Model mainostaa olevansa luova puuhalehti
Kari Hotakainen irvailee mainiosti luomassaan ”Veli-Matti Meri-Enolan” hahmossa Pauli Aalto-Setälän ja Aller Median Top Model -lehteä:
”Veli-Matti, joka pyytää itseään kutsuttuvan Velluksi, sanoo lanseeraavansa markkinoille uutta vauvojen muotilehteä, Baby Modelia, jonka tarkoituksena on totuttaa vauvat ja heidän vanhempansa muodin maailmaan. Hän kertoo olleensa aiemmin löyhästi kristillisen lehden päätoimittaja, sillä tavalla löyhästi, että kaikki ihmiset voivat löytää lehdestä oman eettisen kulmansa. Veli-Matti sanoo, että ihmisyys on laaja-alainen käsite, eräänlainen sateenvarjo, jonka alla voimme kaikki yhdessä pitää sadetta tässä kovassa maailmassa.” (Kari Hotakainen: Jumalan sana. Siltala, Helsinki, s. 295)
Yhteiskuntakritiikkiä ja pilvenpiirtäjiä
Sosiologian maailmankongressi järjestettiin heinäkuussa Yokohamassa, Japanissa. Teemana oli maailmassa vallitseva eriarvoisuus ja sen haasteet sosiologialle.
Kongressi oli loistava, paras niistä sosiologian kokoontumisista, joissa olen ollut mukana: teema nousi kerrankin esille esitelmissä ja mukana oli aimo annos terävää yhteiskunta- ja kapitalismikritiikkiä.
Mielenkiintoisen kontrastin aiheelle antoi kokouspaikka, hulppeiden pilvenpiirtäjien leimaama vauras hotelli- ja ostoskeskusalue.
XVIII ISA World Congress of Sociology: Facing an Unequal World: Challenges for Global Sociology. 13-19 July 2014, Yokohama, Japan.
Kuka maksaa innovaation? Millainen köyhäinapu on miljonäärille oikeudenmukaisin?
Björn ”Nalle” Wahlroos on uutistietojen mukaan saanut viime vuonna 262 630 euroa viljelijätukea. ”Avustukset sille, jolla jo ennestään on liikaa” –politiikka jatkaa voittokulkuaan. Eikös tämä mies ollut köyhäinapua vastaan? Vaikka onkin vähäosainen ja yhteiskunnan apua tarvitseva. Miksi hän siis suostuu nostamaan avitus-roponsa?
”Lopuksi, oikeudenmukaista tulonjakoa on erittäin vaikea määritellä.” Näin papillisen hermeettisesti lausuu Wahlroos kirjassaan. Onhan se vaikea määritellä, pitäisikö 9,3 miljoonan tulojen lisäksi saada köyhäinapua 260 tuhatta vai 328 tuhatta. Kyllä siinä viisaammaltakin menee sormi suuhun, ei ihme että Wahlroosilta. Ilmanko toinen yhtä hölmö (Alex Stubb) rientää kehumaan kirja-arviossaan Wahlroosia ”syväksi ajattelijaksi”.
Näin synkästi meillä Suomessa menee syvän ajattelun rappeutuvalla saralla. Mutta onneksi vähäosaisilla on nuo avustuksensa, jotta pääsevät rentoutumaan Nizzaan syvän ajattelun tuomasta kolotuksesta ja vaivasta.
Padre Wahlroos on ollut mielessäni monestakin syystä. Olen viime aikoina lukenut hänen kirjaansa Markkinat ja demokratia, olen väsännyt Padresta suomalaisen uusliberalismin suojeluspyhimystä tulossa olevaan, kapitalismia uskontona käsittelevään kirjaani ja vasta nähdyssä teatteriesityksessä tuli niinikään vastaan oman satukuvaelmani hahmoja Apusesta Wahlroosiin. Oli positiivista nähdä, että joku muukin vaivaa päätään nykyajan messiaiden viihdyttävällä ilosanomalla.
Angelo Matti Apunen, pelastaja demokratian pimeässä yössä. Vuonna 2014 ilmestyvän Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena -kirjan (Ulla Karttunen) kuvitusta.
Teatteri Ab Totuuden Torvi Oy:n näytelmä Kuka maksaa innovaation? vieraili tammmikuun lopulla Temppeliaukion kirkossa ja Kansallisteatterin lavaklubilla. Käsikirjoitus ja ohjaus oli nuoren teatterintekijän Taneli Maljasen. Ryhmä oli kokonaisuudessaan hyvä ja hommassa mukana. Kukaan ei noussut näyttämölle vain näyttelijäntaitoaan tai omaa narsismiaan esittelemään, vaan siksi, että oli sanottavaa.
Esitys oli energinen ja loistava, harvinaisen suoraa uusliberalistisen yhteiskunnan tyhjyyttään puhkuvan arvomaailman kritiikkiä. Ja liian konkreettisia esimerkkejä (nuorten itsemurhat) siitä, mihin ajan oletusarvot johtavat.
Kuka maksaa innovaation? toi näyttämölle koko sen viihtymisen talouden, jolla tulosta tehdään ja ihmistä tyhmennetään. Ja tyhjennetään eettisestä ajattelusta. On vain terve reaktio, jos nuorta ihmistä tuossa tyhjyydessä vituttaa, vaikka vitutus pyritäänkin diagnosoimaan yhteiskuntakelpoiseksi alistuneisuudeksi.
Koomista puolestaan oli, miten median piti taas kerran vääntää kohua tyhjästä, asian vierestä. Esitys pääsi eli joutui lööppeihin saakka siksi, että yksi kirkkoherraa löysi näytelmästä alastomuutta ja muuta rienaavaa, aivan niin kuin sitä ei paljon enemmän tunkisi kotitelevisiosta tai niistä keltaisista lehdyköistä, joihin kirkkoherra änkesi kohua julistamaan. Keltaisen median ja kirkkoherran olisi kannattanut muistaa, että jos keskittyy kuuntelemaan asiaa, ei muista tonkia nenäänsä ja löytää sieltä räkää. Mutta eihän kuullun ymmärtäminen enää suoritusyhteiskunnassa ole muodissa tai kannattavaa. Pahastumisesta saa nopeammat liksat & kiksit.
Näytelmä oli tyhjälle kohulle täysin päinvastainen – asiallinen, tutkiva, opetuksellinen, julistavakin – ja sellaisena poikkeuksellinen ja kunnioitettava tänä aikana.
Tämähän on tullut tutuksi jo aiempien vuosien markkinakriittisen taiteen vastaanotosta: ei kannata kuunnella sanottua ja sanomaa, kun on kiire jo mennä huutamaan tuomionsa aivan muusta kuin mitä asia koski.
erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]] 