erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]


Katoava teos häipyy sumuun

DSC02942

DSC02950

Näin hämyinen tunnelma oli Joensuun taidemuseossa siinä vaiheessa, kun Donna Criminalea oltiin purkamassa.


Vessapaperin merkityksiä mediassa

Vessapaperia toisinnetaan harvemmin mediaan, varsinkin vessapaperin taiteelliset ulottuvuudet tuppaavat jäämään tyystin piiloon. Lehtikuvia ja arvioita mainitulta kentältä on Taidekeskus Ahjon ja Joensuun taidemuseo Onnin Ah!Jo! -näyttelyn myötä ilmestynyt kuitenkin ihan kiitettävästi. Tässä pari uutta esimerkkiä.

Ah!Jo! Maaseudun tulevaisuus 6.5.2015(s)

Ah!Jo!_Karjalainen_3.5.2015(s)

Maaseudun Tulevaisuudessa Liisa Yli-Ketola kirjoittaa Donna Criminale -teokseen ja kirjaan liittyvästä sananvapaus-problematiikasta. Hän toteaa, että Donna Criminale pysäytti näyttelyn teoksista pisimmäksi aikaa:

Rytmiä riittää ja kruununa Donna [- – ] Näyttely rytmittyy hyvin. On isoa ja mahtipontista sekä niiden rinnalla pientä, intiimiä.

Vaikka työkaksikko Jokke Saharinen ja Jukka Suhonen ovat hätkähdyttävällä värien käytöllä ja tavarasommitelmilla täyttäneet kokonaisen huoneen kirkuvaksi ”Hypnobatiaksi”, minut pysäyttää pisimmäksi aikaa Ulla Karttusen Donna Criminale.

Taiteilija kirjoitti samannimisen kirjan aiemman Neitsythuorakirkko-teoksensa oikeusprosessista.

Karttunen on joutunut pohtimaan sananvapauden rajoja ja sitä, miten media on häntä käsitellyt. Vessapaperirullista loihditun näennäisesti kauniin iltapukuluomuksen ristiriita on kaulaan ripustetussa hirttoköydessä.

Donna Criminale puhuttelee rikolliseksi leimattujen ja rikoksen tekijöiden kohtaloa. Miten toimii media, miten ihmismieli?

Kuka muistaa, että oikeus elämään kuuluu jokaiselle?

Karjalainen otsikoi näyttelystä ”Komeasti kajahtaa”. Olli Sorjonen pitää näyttelyä ”moniäänisenä mutta vakuuttavana”. Sorjonen kirjoittaa:

Ulla Karttusen tilataideteos Donna Criminale on mielenkiintoinen, kun tuntee Karttusen taustan, johon teosta väistämättä peilaa.

Se ei kuitenkaan säväytä yhtä vahvasti kuin hänen väkevät digitaaliset maalauksensa Joensuun taidemuseon näyttelyssä vuonna 2011. Viattomuuden ja rankaisun tematiikka on kuitenkin edelleen samaa.

Ihan oikeaan osunut ja pätevä arvio omastakin mielestä, jos ikoni säväyttää enempi kuin vessapaperi. Sitähän toki myös taiteilija toivoo, että ikoni, kuva tai maalaus voittaa komeastikin taitellun vessapaperin.

– Olisihan uusia digitaalisia maalauksia ollut Donnan C.:n taustaksi tarjolla, mutta eivät ne ilmeisesti olleet kuraattorien mielestä nykytaiteellisesti oikeaoppisia. Kaikkea muodollisesti valokuvan kaltaista on usein tapana Suomessa tsekkailla Helsinki Schoolin glorifioiman pinnallisesti näyttävän aneemisen styleilyn tyylioppien mukaisesti (trendikkään riutuva henkilöhahmo maisemassa), ja silloin lentävät filosofisemmat, verevämmät, poliittisemmat, lihallisemmat, uskonnollisemmat, myyttisemmät ja barokkisemmat kysymyksenasettelut väistämättä yli laidan.

Netissä ilmestyvässä Puolilehdessä näyttelystä on julkaistu Anna Logrenin arvio. Hän kirjoittaa vessapaperin viittauksellisuudesta: ”[- – ] paperin keveyden ja ilmavuuden sijaan korostuu materiaalin paino ja raskaus, sillä köydessä roikkuvan torson valkea helma tuntuu kirjotun tahrojen, eritteiden ja saastan tiheällä merkityskudelmalla.”

Ah!Jo!-näyttely on avoinna 17. toukokuuta saakka. Kävijöitä on riittänyt, tuottaja Päivi Saarelman mukaan kävijätilastojen vinkkelistä näyttely on suoranainen menestys. Taidemuseosta kerrottiin, että onpa Donna Criminale toiminut jonkinlaisena vetonaulanakin, jotkut ovat jo tiskillä kysyneet missäs se valkoinen klänninki oikein on…


Kööpenhaminan tyylejä

DSC02792

DSC02749

Henning Larsenin suunnittelema, vuonna 2005 valmistunut oopperatalo Holmenilla

Henning Larsenin suunnittelema, vuonna 2005 valmistunut oopperatalo Holmenilla

Christianian aitaa

Christianian aitaa

DSC02808

DSC02734

DSC02732

Välkehtiviä vesiä ja kirjakahviloita. Oopperatalon megalomaanista arkkitehtuuria ja Christianian graffiteilla kuorrutettuja rötisköitä.

Katusoittajia luksusliikkeen edessä. Olisikohan tuo Suomessa edes mahdollista, että Louis Vuitton -liikkeen edustalla esiintyisi musisoijia, joiden väskyt tai muovikorit pyörän tarakalla eivät edusta ko. merkkiä ja joilta muutenkin puuttuvat viralliset luksus-sertifikaatit?

Vuittonin liikkeen sijainti määrittää varmaan kaupungissa kuin kaupungissa arvokeskustan keskipisteen eli neliöhintojen huipun. Mutta mitä nousikaan aivan Vuittonin vierellä, saman torin toisella sivustalla; monikerroksinen Hayn lippulaivamyymälä. Hay on yksi ’new nordic designin’ pääedustajista, nuoren raikkaan muotoilun esiinnostajia Muuton ja Normann Copenhagenin rinnalla. Hayn liikepaikka todistaa tuoreen suunnittelun nousevasta mahdista ja maata brändäävästä voimasta. Pelkkä Hayn paperikassikin pysäytti turisteja toisaalla Kööpenhaminassa kysymään, mistä liike löytyy.

Tanskalaiskodit vaikuttavat keskimäärin äärimmäisen disainatuilta, jo kävelykierros ainakin Holmenin kaupunginosassa pimeän aikaan todistaa lemmekkyydestä isoja tauluja ja design-valaisimia kohtaan. Sama näkyi Airbnb:n kotitarjonnasta, design rulaa jopa niin, että joka toisessa kodissa on samat pakolliset muotoilutuotteet.

Monikerroksinen Hay House kuuluu Köpiksen hip-putiikkeihin