erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Sananvapaus Suomessa I

Ilmaisuvapauden puolesta on Suomessakin viime viikkoina pidetty harvinaisen paljon ääntä. Mikä on sinänsä ihan hyvä asia.

Ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon murhaiskun jälkimainingeissa on oltu kovasti sananvapauden puolella. Palstatilaa ovat täyttäneet myös tekopyhät latteudet ja ylevä itsetehostus. Ollaan oltu takuuvarmoja, että Suomi on sananvapauden kärkimaita.

Harva puuttui siihen, että Suomessa jumalanpilkka on yhä kiellettyä rikoslaissa. Jotkut onneksi toivat epäkohdan esille; mainittakoon Vapaa-ajattelijoiden liitto, Jarkko Tontti ja Ville Niinistö.

Vielä harvempi kajosi siihen, onko Suomessa käsittelemättömiä, loukkaamattomina ohitettuja alueita. Tai onko nykyajan sekulaarissa kulttuurissa uusia jumalanpilkan muotoja. Vapaassa lännessä vallan pilkka on nimittäin tyystin toisenlaista kuin perinteisen jumal-ukon rienaamista – oman oikeuteen vieneen tapaukseni perusteella markkinakritiikki on uusi ja tuomittava jumalanpilkan muoto vallitsevassa järjestelmässä, markkinataloudessa.

Sananvapaustilanteen tasapuolista arvioimista vaikeuttaa Suomen monokulttuurisuus, mediailmaston monoliittisyys – sananvapauteen liittyy myös se millä ja kellä on valta sanoa, kenen sanalla on kuuluvuutta ja kantavuutta. Sananvapautta on vasta, kun on kuuluvuudeltaan vertaisia, keskenään kilpailevia ja kiisteleviä mielipiteitä. Tällainen tilanne meillä tuskin vallitsee, Suomihan on yhden valtakunnallisen, kuuluvuudeltaan ylivertaisen sanomalehden maana erikoistapaus. Jos Charlie Hebdo olisi toiminut Suomessa, valtaa pitävä mediamaailman paavi Helsingin Sanomat itsetyytyväisine me-sananvapauden-ylimmät-soturit-brändäyksineen olisi saanut omat kirpeät irvailunsa.

On somaa, miten auliisti poliitikot ovat viime päivinä puoltaneet Charlien Hebdon oikeutta vapaaseen sanaan ja kuvaan. Jo pieni ekskursio Charlien Hebdon kansiin ja puheenaiheisiin tekee selväksi, että Suomessa valta ja poliitikot ovat suojeluspyhimyksiä, kriittisen irvailun tuolla puolen. Jos ammattikapitalistin tai -rasistin kunniaa tahallaan loukkaava Charlie Hebdo ilmestyisi Suomessa, pilakuvia tuskin olisi yritetty vaientaa pelkästään jumalanpilkkasyyttein vaan vetoamalla kunnianloukkauksiin ja lukuisin muin verukkein.

Sananvapaus on kiva ja kannatettava asia, jonka puolella on niin mukava olla, kunhan täyttyvät muutamat mielenrauhan, konsensuksen ja älyllisen laiskuuden kannalta merkittävät seikat:

  1. Sananvapauskonfliktin täytyy tapahtua muualla.
  2. Vasta silloin, kun tapaus on tarpeeksi kaukana, media lähtee reippaasti sotaan tämän vapauden puolesta.
  3. Lähellä olevista tapauksista ei tule käyttää sananvapauden käsitettä, jotta kukaan ei käytännössä rupea vaatimaan oikeutta.
  4. Sananvapausmekkalasta täytyy löytyä selkeä vapauden vihollinen, kuten muslimiterroristi tai vastaava.

Joudutaankin kysymään, onko tämän päivän suomalainen sananvapausretoriikka itse asiassa mustavalkoisen maailmankuvan puolustuspuhe. Sananvapaudessahan piti olla kyse yksiulotteiseksi uskotellun ja kuvatun maailman haastamisesta, uskalluksesta tarkastella vallitsevaa valtapolitiikkaa.

Mainokset

%d bloggers like this: