Porno, puput, beibit ja valta

Jätä kommentti

”Elämme miesten maailmassa. Naisten asema ei näy missään yhtä selkeästi ja kärjistetysti kuin pornossa”, sanoo pornon valtasuhteista kiinnostunut ohjaaja Ninja Thyberg (HS 16.9.2021). Jos kuluttaja haluaa, että nainen näyttää kuvauksissa pelästyneeltä pupulta, niin tuottajaporras toteuttaa tämän kuuliaisesti.

Porno kuvastaa todellisuuden valtasuhteita. ”Utopiassa kukaan ei harrasta seksiä muusta syystä kuin kiihottumisesta. Mutta emme elä utopiassa”, Thyberg jatkaa. Hän sanoo omien todellisuuden kokemustensa olleen aivan vastaavia kuin filmin päähenkilön, ja ”ihan ilman pornotyötä”.

Pientä edistystä maailmassakin tapahtuu. Jopa siinä mistä ja miten Hesari tohtii puhua. Neitsythuorakirkon aikoihin, eli kauan ennen #metoota, ei ollut mahdollista kajota niin feministisiin kysymyksenasetteluihin kuin nautinnon vallan politiikkaan. Samoin pornosta vallitsivat yksiulotteiset näkökulmat, puolesta tai vastaan, eikä ilmiöiden moniulotteisuutta suostuttu ottamaan käsittelyyn.

Vuonna 2008 media hurskaasti näytteli, että pornossa ei ole sukupuolta. Neitsythuorakirkon aineistona olleet mainstream-teinipornon pupuset, naispuoliset teinibeibit, Helsingin Sanomat muunsi heti alkuun – vastoin tosiasioita – kuviksi ’tytöistä ja pojista’, eli samalla pikkulapsipornoon viittaavaksi. Tätä virheellistä tietoa toistivat lukuisat muut sanoma- ja aikakauslehdet, mm. asiamediaksi itseään mieltävä Suomen Kuvalehti. Faktojen tarkistamisen sijaan medialle oli ilmeisesti tärkeämpää myydä pahastuksen ja kohun näkökulmaa.

Virheellinen illuusio ’tytöistä ja pojista’, pikkulapsiuhreista, tarvittiin, vaikkakaan yhtään poikapuolista teinipornotähteä ei osunut mukaan, koska sellaisia ei mainstream-aineistosta kerätyssä materiaalissa ollut. Uraansa luoviin naispuolisiin teinibeibeihin puolestaan saattoi usein liittää ’lapsiuhrin’ käsitteen sijaan pikemmin menestyksestä kertovia luonnehdintoja: pornotähti, menestyksentekijä, julkkiskultin ja markkinatalouden mestariyrittäjä.

Toimittajilla oli tapauksen yhteydessä taipumus tulkita omaa lapsipornon käsitettään, aivan riippumatta siitä mikä oli käsiteltävänä olevan teoksen materiaali. Media ei suostunut avaamaan, että vapaasti netissä liikkuvassa teinipornossa on kyse aivan toisentyyppisestä problematiikasta. Hyväksikäytön kysymys asettuu paljon laajempaan, kulttuurisempaan valoon, kun lapsellistetut aikuiset ja pornoistetut alaikäisen rajalla olevat teinit pyrkivät mukaan populaarikulttuurin ansaintalogiikkaan ja tähtikulttiin. Tätä teinihuora-ilmiön kulttuurista taustaa, patriarkaatin ja kapitalismin nuorta naislihaa tuotteistavia voimia, Neitsythuorakirkko pyrki tuomaan keskustelun piiriin. Mutta ilmeisesti liian varhain.

Kyse oli tietysti myös naisten seksuaalisesta itsemääräämissoikeudesta, kysymyksestä joka tuolloin oli vailla oikeutusta. Seksuaalista väkivaltaa oikeuttavaan, itsemääräämisvallan ohittavaan kulttuuriin ei tuolloin ollut lupa puuttua tai siitä keskustella. Olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan tuo suosittujen populaarikulttuurituotteiden maailmankuva, joka valisti teinityttöjen toivovan tulevansa isoisiensä raiskaamiksi. Teinipornon kaltainen valtavirtainen, markkinoilla menestyvä ilmiö on ollut tärkeänä tekijänä normalisoimassa kulttuuria, jossa jokaisen olennon seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei olekaan lähtökohta.

#metoon jälkeen moni kysymys asettuu toisin. Varmasti myös Neitsythuorakirkon tapaus olisi #metoon jälkeen tyystin toisennäköinen: seksuaalisen vallan väärinkäytösten, nurinkurisuuksien ja kaksinaismoralismien esiinnostaminen ei enää ole ylin synti ja pahuus.

Ninja Thybergin elokuva Pleasure Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla 16-26.9.

Neitsythuorakirkon aineistona käytettyja teiniporno-brändejä (yllä).

Banderolli Leipzigin Halle 14 -taidekeskuksessa esitetystä installaatiosta Donna Criminale: Capitalism as Religion, Market Criticism as Crime, näyttelystä With Criminal Energy: Art and Crime in the 21st Century (alla)

---