erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]


Category Archive

The following is a list of all entries from the valta category.

Markkinatalous uskontona

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntainumerossaan (29.7.2018) arvostetun historiantutkijan, Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professorin Markku Kuisman laajan haastattelun otsikolla Viimeinen luento. Kuisma puhui markkinalogiikan ja -liturgian tunkeutumisesta yhteiskunnan eri alueille. ”Nyt markkinataloudesta on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto”, Kuisma sanoi.

Suomen johtaviin taloushistorian tuntijoihin kuuluva Markku Kuisma Hesarissa 29.7.2018. Vastaavaa kertoi 4 vuotta aiemmin Ulla Karttunen kirjansa Donna Criminale alaotsikossa: Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena

Hesarin pääkirjoitus (3.8.2018) jatkaa teemasta ja viittaa Kuisman – jota kutsutaan yhdeksi Suomen johtavista taloushistorian tuntijoista – näkemyksiin markkina-ajattelun tunkeutumisesta eri osa-alueille ja markkinataloudesta jo uskontoa muistuttavana.

Erittäin positiivista, että Hesarin usein harjoittamaan markkinamyötäilyyn tuli pieni särö. Jo oli aikakin. Kuisman haastattelu on erittäin tärkeä artikkeli, johon kannattaa palata.

Muutaman vuoden takainen kirjani Donna Criminale muuten kertoi jo alaotsikossaan saman tiedon, jota HS nyt juhlii. Mitä Donna Criminale edellä, sitä maan johtava taloushistorian tuntija ja Helsingin Sanomat perässä. Vain noin neljän vuoden viiveellä.

Ulla Karttunen, 2014, Donna Criminale: kirja tarkastelee Neitsythuorakirkko-teosta seuranneen oikeus- ja mediakäsittelyn yhteiskunnallisia liityntöjä. Kuvataiteilija Ulla Karttunen on myös käsitellyt näitä teemoja useissa ulkomaisissa konferenssiluennoissaan, joista Pekingin (2010) ja Torinon (2013) luennot on otettu mukaan kirjaan

Neljä vuotta sitten julkaistu kirjani Donna Criminale käsitteli alaotsikosta alkaen vastaavasti markkinataloutta uskonnon kaltaisena entiteettinä: ”Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena”. Donna Criminalen ennuste globaalista uskonnosta taisi siis viimeaikaisten arvioiden mukaan osua oikeaan.

Kirja käsittelee Neitsythuorakirkon tapauksen yhteiskunnallisia liityntöjä ja tämän pienen ennakkotapauksen pohjalta seurauksia, joita markkinapohjainen etiikka tarjoaa yhteiskuntaelämälle. Markkinaperustaisuuden tunkeutuessa elämän eri alueille myös käsitykset oikeudesta, etiikasta ja jumalanpilkasta alkavat asettua toisin.

Näitä markkinauskonnon eettisiä seuraamuksia Kuisma tai HS eivät juuri vielä käsittele, vaikkakin HS patistaa ”On syytä keskustella arvoista.”

Ulla Karttunen: Donna Criminale, 2014

Jokaisella uskonnolla on enkelinsä. Aukeama Donna Criminale -kirjasta.

Jos ja kun markkinat valtaavat merkitysherruuden ja markkinalogiikka korvaa eettisen ajattelun, pahinta jumalanpilkkaa on silloin markkinoiden ylevyyden epäily, markkinakritiikki aletaan kokea jopa rikoksena – juuri näin Neitsythuorakirkon oikeus- ja mediakäsittelyssä tapahtui.

Ketään ei häirinnyt menestyksekäs ja valtavirtainen populaarikulttuurin osa-alue, teinipornosivustot, erään vaatimattoman taideteoksen ulkopuolella. Vasta taiteessa esitetty mainstream-markkinoiden kritiikki koettiin skandaalimaisena ja yhteiskuntarauhaa uhkaavana. Markkinoiden pyhyyttä oli loukattu kyseenalaistuksella siitä, ettei valinnanvapaudesta seuraava tarjonnanrunsaus takaakaan kaikkia eettisyyden ja lastensuojelun edellytyksiä.

Ulla Karttunen: ”Donna Criminale: Kapitalismi uskontona & markkinakritiikki rikoksena”, 2014, kirja tarkastelee Neitsythuorakirkko-teoksen yhteiskunnallisia liityntöjä

Angelo Apunen. Donna Criminale -kirjan kuvitusta.

Ulla Karttunen: ”Donna Criminale: Kapitalismi uskontona & markkinakritiikki rikoksena”, 2014, kirja tarkastelee Neitsythuorakirkko-teoksen yhteiskunnallisia liityntöjä

Angelo Gallen-Kallela-Sirén. Donna Criminale -kirjan kuvitusta.

Mainokset

Yhtä juhlaa

5000m2 ja paljon pyykkiä kuivumassa (by Ulla Karttunen)

Materiaalina olivat siivoustarvikkeet, mutta lopputuloksesta ei tullut siisti. Räkäistä rähjäjuhlaa verihanskoin ja siivousliinoin: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta on teoksen nimi Lappeenrannan 5000m2-taidetapahtumassa.

Tämä piisi on kauniin ja laadukkaan vastakohta, se on ällöttävä, tylsä ja ruma. Mutta ei kannata syyttää taidetta, jos todellisuus on kahta kammottavampi.

Lynkatut eivät koskaan juhli eikä heille järjestetä biennaaleja.

Ulla Karttunen Lynkattujen biennaali

Jos paikalla ei ole ketään, onko kaikki voitokkaasti teloitettu? – Lynkattujen biennaali Lappeenrannan 5000m2-näyttelyssä (by Ulla Karttunen)

Voittajat ja kätensä pesseet juhlivat. ”Hygienische Neoliberalistische (Blut)Arbeit Macht Frei”, lukee siivousliinoissa verikirjaimin. Työ tekee vapaaksi, mutta eritoten niin tekee hygieeninen uusliberalistinen puhtaan voiton talous.

Lynkatut eivät löydä sopivia jalkineita saapuakseen. Eivätkä sitäpaitsi ole elossa.

Jos joku lynkatuista on yhä elossa, hänkään ei saavu juhlaan. Lynkatut eivät tule paikalle siksikään, ettei teloitus toistuisi.

Lynkattujen biennaali juhli aiemmin Leipzigissa taidekeskus Halle 14:ssa. Silloin esillä oli Lappeenrantaa paljon laajempi, noin tuhat neliömetriä käsittävä installaatio

Ulla Karttunen Donna Criminale Leipzig 2012Ulla Karttunen: Donna Criminale, Leipzig 2012

On myös hygieenisiä lynkkauksia, jotka antavat lynkatun ikäänkuin jatkaa elämää, vaikka vain lynkkaus jatkuu.

Lynkatut ovat vallan ja voiton sivutuote, merkki siitä, että joku otti oikeuden toisen yli.

Paras tulos tehdään hygieenisesti, niin ettei veren väri ja lynkattujen lahdattu liha kuulla voitontavoitteen läpi.

Uusliberalistinen talous on tuloksenteon hygieniaa. Se on kaunis uskonto, jonka jo koko maailma jakaa. Siunattuja ovat voitontekijät, sillä heidän on kiellettävä sivuun työnnettyjen olemassaolo.

Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta, The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy

Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta, The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy

Installaatio Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta on osa Donna Criminale -projektia, jonka seuraava näytös tapahtuu Firenzessä huhtikuun lopulla Taboo-näyttelyssä. Näyttely 5000m2 on esillä Lappeenrannan vanhassa teatteritalossa 26.3.2016 saakka.

Taidehistorioitsija Leena-Liisa Lehikoinen tarkastelee näyttelyä Taidebongari-blogissaan ja kertoo erityisesti ilahtuneensa siitä, että taiteilijat ottavat kantaa. Hän aloittaa katsauksensa Lynkattujen biennaalista, joka ”vavahduttaa verenpunaisine hansikkaineen”.

Myös näissä jutuissa 5000m2-tapahtumasta verihanskat kuvissa mukana: täällätäällä, täällä, täällätäällä ja täällä. Yleistä tapahtumasta, esimerkiksi: Ylen Kulttuuricocktail-juttu5000m2 facebook

”We hate social criticism, because it is badly paid” tells the banner. – Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta / The Biennial of the Lynched Celebrates the Holy Market Economy, 5000m2, 2016

Ulla Karttunen: Lynkattujen biennaali / The Biennial of the Lynched

Lynkattujen biennaali on pimeän ydinaluetta


Sananvapaus Suomessa I

Ilmaisuvapauden puolesta on Suomessakin viime viikkoina pidetty harvinaisen paljon ääntä. Mikä on sinänsä ihan hyvä asia.

Ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon murhaiskun jälkimainingeissa on oltu kovasti sananvapauden puolella. Palstatilaa ovat täyttäneet myös tekopyhät latteudet ja ylevä itsetehostus. Ollaan oltu takuuvarmoja, että Suomi on sananvapauden kärkimaita.

Harva puuttui siihen, että Suomessa jumalanpilkka on yhä kiellettyä rikoslaissa. Jotkut onneksi toivat epäkohdan esille; mainittakoon Vapaa-ajattelijoiden liitto, Jarkko Tontti ja Ville Niinistö.

Vielä harvempi kajosi siihen, onko Suomessa käsittelemättömiä, loukkaamattomina ohitettuja alueita. Tai onko nykyajan sekulaarissa kulttuurissa uusia jumalanpilkan muotoja. Vapaassa lännessä vallan pilkka on nimittäin tyystin toisenlaista kuin perinteisen jumal-ukon rienaamista – oman oikeuteen vieneen tapaukseni perusteella markkinakritiikki on uusi ja tuomittava jumalanpilkan muoto vallitsevassa järjestelmässä, markkinataloudessa.

Sananvapaustilanteen tasapuolista arvioimista vaikeuttaa Suomen monokulttuurisuus, mediailmaston monoliittisyys – sananvapauteen liittyy myös se millä ja kellä on valta sanoa, kenen sanalla on kuuluvuutta ja kantavuutta. Sananvapautta on vasta, kun on kuuluvuudeltaan vertaisia, keskenään kilpailevia ja kiisteleviä mielipiteitä. Tällainen tilanne meillä tuskin vallitsee, Suomihan on yhden valtakunnallisen, kuuluvuudeltaan ylivertaisen sanomalehden maana erikoistapaus. Jos Charlie Hebdo olisi toiminut Suomessa, valtaa pitävä mediamaailman paavi Helsingin Sanomat itsetyytyväisine me-sananvapauden-ylimmät-soturit-brändäyksineen olisi saanut omat kirpeät irvailunsa.

On somaa, miten auliisti poliitikot ovat viime päivinä puoltaneet Charlien Hebdon oikeutta vapaaseen sanaan ja kuvaan. Jo pieni ekskursio Charlien Hebdon kansiin ja puheenaiheisiin tekee selväksi, että Suomessa valta ja poliitikot ovat suojeluspyhimyksiä, kriittisen irvailun tuolla puolen. Jos ammattikapitalistin tai -rasistin kunniaa tahallaan loukkaava Charlie Hebdo ilmestyisi Suomessa, pilakuvia tuskin olisi yritetty vaientaa pelkästään jumalanpilkkasyyttein vaan vetoamalla kunnianloukkauksiin ja lukuisin muin verukkein.

Sananvapaus on kiva ja kannatettava asia, jonka puolella on niin mukava olla, kunhan täyttyvät muutamat mielenrauhan, konsensuksen ja älyllisen laiskuuden kannalta merkittävät seikat:

  1. Sananvapauskonfliktin täytyy tapahtua muualla.
  2. Vasta silloin, kun tapaus on tarpeeksi kaukana, media lähtee reippaasti sotaan tämän vapauden puolesta.
  3. Lähellä olevista tapauksista ei tule käyttää sananvapauden käsitettä, jotta kukaan ei käytännössä rupea vaatimaan oikeutta.
  4. Sananvapausmekkalasta täytyy löytyä selkeä vapauden vihollinen, kuten muslimiterroristi tai vastaava.

Joudutaankin kysymään, onko tämän päivän suomalainen sananvapausretoriikka itse asiassa mustavalkoisen maailmankuvan puolustuspuhe. Sananvapaudessahan piti olla kyse yksiulotteiseksi uskotellun ja kuvatun maailman haastamisesta, uskalluksesta tarkastella vallitsevaa valtapolitiikkaa.


Charlie Hebdon kansia

Charlie Hebdon satiiri on ennen kaikkea ranskalaisen tai eurooppalaisen nykypäivän tekopyhyyksien ja poliittisen vallan irvailua.

Vastaavaa kaivattaisiin Suomeenkin.

CH Marine le PenMarine le Pen: Jeanne D’Arc joka lähettää toiset roviolle.

CH DSK predidentiksi kortsusateessaShamppanjasosialisti Strauss-Kahn presidentiksi kortsusateessa.

CH DSKn 600 rakastajatarta todistavatDSK:n 600.000 rakastajatarta todistavat: hän oli hyvin hellä.

CH Isä, poika ja pyhä henkiHomoliittoja vastustava kardinaali ja kolmen papan yhteys: isä, poika ja pyhä henki.

CH Syökää ranskalaista Syökää ranskalaista: ruokittu työttömien jauhoilla.

Charlie Hebdo Pankkien johtama EurooppaPankkien johtama Eurooppa.

DC Front Nationalin ulkomaalaisohjelmaVälimeri toteuttaa Kansallisrintaman ohjelmaa.

 


Pyhän neitsyen kidutuksista

Pyhä Agatha on sisilialaissyntyinen neitsytmarttyyri 200-luvulta. Legenda kertoo roomalaisen hallitsijan rakastuneen Agathaan. Mutta koska Agatha ei ollut myötämielinen ja oli vieläpä kristinuskoinen, alkoi vaino ja kidutus ja Agathan rinnat hakattiin veks. Agatha määrättiin poltettavaksi roviolla, mutta väliin tuli maanjäristys ja marttyyri kuoli vankilassa.

Pyhän Agathan kirkkoja löytyy eri puolilta. Itse sain viettää viikon päivät loppukesästä erään tuntumassa, aika uskomattomissa maisemissa. Vaaleanpunaisen talon kamarin kaari-ikkunoista näkyi Sant’Agatan kirkon torni, ja kamari sijaitsi Moltrasiossa Pohjois-Italiassa.

Taiteessa kyseinen marttyyri on saanut useita tulkintoja.

Sebastiano_del_Piombo_001 Sebastiano del Piombon Pyhän Agathan marttyyrius vuodelta 1519.

Lanfranco,_Giovanni_-_St_Peter_Healing_St_Agatha_-_c._1614Giovanni Lanfrancon Pyhä Pietari parantaa Pyhää Agathaa, n. 1614.


Yhteiskuntakritiikkiä ja pilvenpiirtäjiä

 

DSC01239

Sosiologian maailmankongressi järjestettiin heinäkuussa Yokohamassa, Japanissa. Teemana oli maailmassa vallitseva eriarvoisuus ja sen haasteet sosiologialle.

Kongressi oli loistava, paras niistä sosiologian kokoontumisista, joissa olen ollut mukana: teema nousi kerrankin esille esitelmissä ja mukana oli aimo annos terävää yhteiskunta- ja kapitalismikritiikkiä.

Mielenkiintoisen kontrastin aiheelle antoi kokouspaikka, hulppeiden pilvenpiirtäjien leimaama vauras hotelli- ja ostoskeskusalue.

DSC01277

 

XVIII ISA World Congress of Sociology: Facing an Unequal World: Challenges for Global Sociology. 13-19 July 2014, Yokohama, Japan.


Suomi huipulle itseään huiputtamalla

Taas saatiin yksi näytös todellisuuden itsensä tuottamaan reality-sarjaan nimeltä Kapitalismi uskontona, tapaus Suomi.

Uskonnot perustavat valtansa paljolti sanankuuliaisuuteen. Niin myös ensimmäisen globaalin uskonnon sijaa tavoitteleva kapitalismi. Mantujen yli jylisee yksi tai kaksi sanaa. Ja siten mennään perässä, päättäjät etunenässä.

Kaukaiseen pohjolaan kiiri ilosanoma: kasvu, luovuus, innovaatio. Ihan huippua. Pekka Himanen osasi ladella oikeat käsitteet, ja johan kokoomuspoliitikot ja valtiovalta suihkivat perässä taivaan porteille.

Nyt se on paljastunut, paras suomalainen huippuinnovaatio:

Itsensä markkinoinnin huippuosaajana huipputunnetuksi tullut huippufilosofi sai huippupäättäjät pulittamaan huippupalkkiot.

Ei vain kerran vaan toistamiseen.

Voisko huipumpaa ollakaan.

Suomea voisi vastedes markkinoida itsensähuiputtamisen kärkimaana. Tällainen mainoskampanja tulee halvemmaksi kuin huippuosaajan lanseeraaminen toistamaan huippumantraa.

Himas-Katais-Suomi-huipulle-gate käy esimerkistä miten todellisuus toteuttaa parhaimmat vitsit. Tulipahan uusi erä suomalaisesta rakenteisiin sitoutuneesta korruptiosta, sanankuuliaisuudesta ja markkinaliturgian hyvin maksetusta tyhjyydestä esille.

Angelo Himanen (2)

Kuvassa Angelo Pekka Himanen tuomassa ilosanomaa Suomelle. Jokainen filosofi, joka pystyy näennäis-humanisoimaan taivaalliseksi liturgiaksi uusliberalismin kovan ytimen, ansaitsee huippupalkkiot.

Himasen Kestävän kasvun malli -hankesuunnitelma toistaa toistamistaan sanoja huippuryhmä, huipputaso, huippufoorumi ja selittää niitä kuvauksilla kuten korkeimman tason, johtavan tason, korkeimman profiilin tai tunnetuimpia, johtava, kansainvälisesti johtavia, maailman johtava.

Maailmaa johtaa huipputason huippuliturgian huippuunsa viety ellei suorastaan johtava onttous.

Mutta mitä siitä, sillä markkinaliturgian kohdalla jo usko tekee autuaaksi. Ja huippu-jargonia suoltava saarnamies vetää liksat päältä.


Kumpi on kumpi? Ihmislajin älyllisestä kehityksestä.

Alexander Stubb osoitti taannoin, että yksinkertaisetkin eronteot ovat hänelle ylivoimaisia.

Stubb ei kertomansa mukaan osaa erottaa väkivallantekoa ja asiapitoisen tietokirjan kirjoittamista tai siitä keskustelemista. Hänelle ne ovat molemmat ääritoimintaa ja sellaisena tuomittavia.

Asialla on sekä yleinen että yksityinen puolensa. Yksityisellä tasolla voimme sääliä Stubbin päättelykyvyn alkeellisuutta, todisteita sivistymättömästä alisuoriutujasta. Yleisemmällä tasolla asia on hieman vakavampi, kun ministeritason toimija ei kykene näkemään puukolla iskemistä väkivaltana eikä asetu sellaista tuomitsemaan.

Ilmeisesti Stubb ei tiedä sitäkään, toisin kuin väkivallantekoon lausunnollaan reagoinut sananvapausjärjestö Suomen Pen, että kirjojen kirjoittaminen ja kirjoista järjestettävät tilaisuudet ovat oleellinen osa sananvapautta.

Stubbin lausumien perusteella uskomus ihmislajin kehityksestä alkeellisemmista muodoista kohti kehittyneempiä vaikuttaa katteettomalta kehitysoptimismilta.

Onko ihminen kehittynyt rotankokoisesta alkueläimestä mihinkään? Vai onko kehitys sittenkin ollut taannehtivaa?

Ihmiskunnan esirotta ja jälki-

Vasemmalla ihmiskunnan esirotta, ”Humanity’s Great-Grand-Rat” (kuten Time-lehden Tiede-osasto otsikoi), oikealla pitäisi olla kehittyneempi versio. Vaan onko sittenkään?

Stubb toi julki tietämättömyytensä osuvaan aikaan, Jyväskylässä Äärioikeisto Suomessa –kirjan keskustelutilaisuudessa tapahtunutta puukotusta seuraavana päivänä. Twitter-viesti kysyi,  ”Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please.”

Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen (HS 7.2.2013) puuttui Stubbin twiittaukseen ja ihmetteli, jos ministeri tosiaan on niin tietämätön, miksei hän käytä asiantuntijakaartinsa tietoja. Kekkonen kysyi, eikö monessa muussa maassa vastaava lausunto merkittävältä poliittiselta toimijalta juuri tapahtuneen väkivaltatapauksen jälkeen olisi johtanut kysymykseen, onko ministeri tehtäviensä tasolla.

Stubbin lausunto on luettavissa väkivallan oikeuttamisena. Se pyrki tekemään puukotusiskusta muka kahden osapuolen kahakan, jossa väkivalta olisi luvallinen diskurssin osa, muka keskustelua, ja vain vastaus aiempaan ääritoimintaan. Media toimi varsin hampaattomasti Stubbin väkivallan oikeuttamisen edessä. – On todennäköistä, että tuleva tutkimus ei vain lue Jyväskylän väkivaltakohtausta eräänä äärioikeiston hyökkäyksena, vaan näkee tapauksen ympärillä käydyssä ja käymättömässä poliittisessa keskustelussa ilmentymiä Suomen yleisestä oikeistolaistumiskehityksestä, jossa jopa ääriryhmien kannanotot tai ainakin niiden puoltaminen ovat alkaneet normalisoitua arkipäiväksi ja oletustilaksi.

Stubb kysyi eroa äärioikeiston ja –vasemmiston välillä. Kysymys on jo valmis vastaus myös siinä, että kukaan ei ole onnistunut nostamaan esille viimeaikaista vasemmistolaisryhmittymän väkivallantekoa, ainakaan Suomesta. Kirjojen kirjoittaminen ja niistä keskusteleminen on varsin normaalia toimintaa ihmisyhteisöissä, ääritoimintana sitä pitää vain ihmiskehitykseltään kyseenalaiseen suuntaan hairahtunut jyrsijä.


Kuka maksaa innovaation? Millainen köyhäinapu on miljonäärille oikeudenmukaisin?

Björn ”Nalle” Wahlroos on uutistietojen mukaan saanut viime vuonna 262 630 euroa viljelijätukea. ”Avustukset sille, jolla jo ennestään on liikaa” –politiikka jatkaa voittokulkuaan. Eikös tämä mies ollut köyhäinapua vastaan? Vaikka onkin vähäosainen ja yhteiskunnan apua tarvitseva. Miksi hän siis suostuu nostamaan avitus-roponsa?

”Lopuksi, oikeudenmukaista tulonjakoa on erittäin vaikea määritellä.” Näin papillisen hermeettisesti lausuu Wahlroos kirjassaan. Onhan se vaikea määritellä, pitäisikö 9,3  miljoonan tulojen lisäksi saada köyhäinapua 260 tuhatta vai 328 tuhatta. Kyllä siinä viisaammaltakin menee sormi suuhun, ei ihme että Wahlroosilta. Ilmanko toinen yhtä hölmö (Alex Stubb) rientää kehumaan kirja-arviossaan Wahlroosia ”syväksi ajattelijaksi”.

Näin synkästi meillä Suomessa menee syvän ajattelun rappeutuvalla saralla. Mutta onneksi vähäosaisilla on nuo avustuksensa, jotta pääsevät rentoutumaan Nizzaan syvän ajattelun tuomasta kolotuksesta ja vaivasta.

Padre Wahlroos (s)

Padre Wahlroos on ollut mielessäni monestakin syystä. Olen viime aikoina lukenut hänen kirjaansa Markkinat ja demokratia, olen väsännyt Padresta suomalaisen uusliberalismin suojeluspyhimystä tulossa olevaan, kapitalismia uskontona käsittelevään kirjaani ja vasta nähdyssä teatteriesityksessä tuli niinikään vastaan oman satukuvaelmani hahmoja Apusesta Wahlroosiin. Oli positiivista nähdä, että joku muukin vaivaa päätään nykyajan messiaiden viihdyttävällä ilosanomalla.

Angelo Apunen ja kapitalismin ilosanoma (s)

Angelo Matti Apunen, pelastaja demokratian pimeässä yössä. Vuonna 2014 ilmestyvän Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena -kirjan (Ulla Karttunen) kuvitusta.

Teatteri Ab Totuuden Torvi Oy:n näytelmä Kuka maksaa innovaation? vieraili tammmikuun lopulla Temppeliaukion kirkossa ja Kansallisteatterin lavaklubilla. Käsikirjoitus ja ohjaus oli nuoren teatterintekijän Taneli Maljasen. Ryhmä oli kokonaisuudessaan hyvä ja hommassa mukana. Kukaan ei noussut näyttämölle vain näyttelijäntaitoaan tai omaa narsismiaan esittelemään, vaan siksi, että oli sanottavaa.

Esitys oli energinen ja loistava, harvinaisen suoraa uusliberalistisen yhteiskunnan tyhjyyttään puhkuvan arvomaailman kritiikkiä. Ja liian konkreettisia esimerkkejä (nuorten itsemurhat) siitä, mihin ajan oletusarvot johtavat.

Kuka maksaa innovaation? toi näyttämölle koko sen viihtymisen talouden, jolla tulosta tehdään ja ihmistä tyhmennetään. Ja tyhjennetään eettisestä ajattelusta. On vain terve reaktio, jos nuorta ihmistä tuossa tyhjyydessä vituttaa, vaikka vitutus pyritäänkin diagnosoimaan yhteiskuntakelpoiseksi alistuneisuudeksi.

Koomista puolestaan oli, miten median piti taas kerran vääntää kohua tyhjästä, asian vierestä. Esitys pääsi eli joutui lööppeihin saakka siksi, että yksi kirkkoherraa löysi näytelmästä alastomuutta ja muuta rienaavaa, aivan niin kuin sitä ei paljon enemmän tunkisi kotitelevisiosta tai niistä keltaisista lehdyköistä, joihin kirkkoherra änkesi kohua julistamaan. Keltaisen median ja kirkkoherran olisi kannattanut muistaa, että jos keskittyy kuuntelemaan asiaa, ei muista tonkia nenäänsä ja löytää sieltä räkää. Mutta eihän kuullun ymmärtäminen enää suoritusyhteiskunnassa ole muodissa tai kannattavaa. Pahastumisesta saa nopeammat liksat & kiksit.

Näytelmä oli tyhjälle kohulle täysin päinvastainen – asiallinen, tutkiva, opetuksellinen, julistavakin – ja sellaisena poikkeuksellinen ja kunnioitettava tänä aikana.

Tämähän on tullut tutuksi jo aiempien vuosien markkinakriittisen taiteen vastaanotosta: ei kannata kuunnella sanottua ja sanomaa, kun on kiire jo mennä huutamaan tuomionsa aivan muusta kuin mitä asia koski.


Rikollinen nainen saa paikan Goethen talosta

kuvia installaatiosta Ulla KarttunenDonna Criminale: Capitalism as Religion, Market Criticism as Crime, näyttelystä With Criminal Energy: Art and Crime in the 21st Century, ACC Galerie, Weimar 25.8.-18.11.2012, valokuvat/photographs Claus Bach

ACC-galleria sijaitsee Goethen ensimmäisessä Weimarin residenssissa, sokkeloisessa vanhassa talossa kulttuurituristien kansoittamassa historiallisessa pikkukaupungissa. Donna Criminale -installaatio sai siis Leipzigin valtaisaan teollisuushalliin verrattuna varsin erilaisen mutta mielenkiintoisen ympäristön. Ystävällisesti D.Criminalen käyttöön luovutettiin gallerian makein barokkikattoinen tila, jossa ylevä vessapaperihirtetty sai haaveellisesti silmäillä ikkunoista avautuvaa illankajoa.

Ihailla sopii Halle 14:n ja ACC-gallerian väkeä, aivan mahtavia ja aidosti taiteesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka eivät laske työtuntejaan. Tavanomaistahan on, että ripustaminen vie näyttelyn alla jopa aamuyön tunteihin saakka.

Weimarissa on kuulu Bauhaus-yliopisto; Goetheä ja Schilleriä on tarjolla joka muodossa, arkistoista piparkakkumuotteihin. Pikkukaupunki henkii kyldyyrin kermaista idylliä, mutta ei tarvitse mennä kovin paljon kaupungin ulkopuolelle, kun maisemat jo muuttuvat varsin painostaviksi, Buchenwaldin keskitysleirin raunioilla.

Oikeastaan kaikki jäi näkemättä (Buchenwaldin öiselle portille sentään päästiin kauhua nieleskelemään jo keväällä Leipzigin avauksen yhteydessä), aikahan kuluu näyttelyreissuissa uurastaessa. On niin saatanallisen työlästä ja haurasta työstettäväksi ja veistettäväksi tuo vessapapru, ei ihme, ettei sillä ole laajempaa kysyntää taiteilijoiden materiaalina. Mutta jäi tunne, että pääsisipä vielä tarkemmin syynäilemään seutua joskus, kuuluvathan Goethe ja Nietzsche nuoruuden suosikkeihin.

Täällä asui Goethe 1776-1777, kertoo plakaatti talon seinässä. Taiteilijoita ja gallerian väkeä aamukahvilla avajaisten jälkeisenä päivänä.

Puškinin patsas silmäilee Weimaria