erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Kuka maksaa innovaation? Millainen köyhäinapu on miljonäärille oikeudenmukaisin?

Björn ”Nalle” Wahlroos on uutistietojen mukaan saanut viime vuonna 262 630 euroa viljelijätukea. ”Avustukset sille, jolla jo ennestään on liikaa” –politiikka jatkaa voittokulkuaan. Eikös tämä mies ollut köyhäinapua vastaan? Vaikka onkin vähäosainen ja yhteiskunnan apua tarvitseva. Miksi hän siis suostuu nostamaan avitus-roponsa?

”Lopuksi, oikeudenmukaista tulonjakoa on erittäin vaikea määritellä.” Näin papillisen hermeettisesti lausuu Wahlroos kirjassaan. Onhan se vaikea määritellä, pitäisikö 9,3  miljoonan tulojen lisäksi saada köyhäinapua 260 tuhatta vai 328 tuhatta. Kyllä siinä viisaammaltakin menee sormi suuhun, ei ihme että Wahlroosilta. Ilmanko toinen yhtä hölmö (Alex Stubb) rientää kehumaan kirja-arviossaan Wahlroosia ”syväksi ajattelijaksi”.

Näin synkästi meillä Suomessa menee syvän ajattelun rappeutuvalla saralla. Mutta onneksi vähäosaisilla on nuo avustuksensa, jotta pääsevät rentoutumaan Nizzaan syvän ajattelun tuomasta kolotuksesta ja vaivasta.

Padre Wahlroos (s)

Padre Wahlroos on ollut mielessäni monestakin syystä. Olen viime aikoina lukenut hänen kirjaansa Markkinat ja demokratia, olen väsännyt Padresta suomalaisen uusliberalismin suojeluspyhimystä tulossa olevaan, kapitalismia uskontona käsittelevään kirjaani ja vasta nähdyssä teatteriesityksessä tuli niinikään vastaan oman satukuvaelmani hahmoja Apusesta Wahlroosiin. Oli positiivista nähdä, että joku muukin vaivaa päätään nykyajan messiaiden viihdyttävällä ilosanomalla.

Angelo Apunen ja kapitalismin ilosanoma (s)

Angelo Matti Apunen, pelastaja demokratian pimeässä yössä. Vuonna 2014 ilmestyvän Kapitalismi uskontona, markkinakritiikki rikoksena -kirjan (Ulla Karttunen) kuvitusta.

Teatteri Ab Totuuden Torvi Oy:n näytelmä Kuka maksaa innovaation? vieraili tammmikuun lopulla Temppeliaukion kirkossa ja Kansallisteatterin lavaklubilla. Käsikirjoitus ja ohjaus oli nuoren teatterintekijän Taneli Maljasen. Ryhmä oli kokonaisuudessaan hyvä ja hommassa mukana. Kukaan ei noussut näyttämölle vain näyttelijäntaitoaan tai omaa narsismiaan esittelemään, vaan siksi, että oli sanottavaa.

Esitys oli energinen ja loistava, harvinaisen suoraa uusliberalistisen yhteiskunnan tyhjyyttään puhkuvan arvomaailman kritiikkiä. Ja liian konkreettisia esimerkkejä (nuorten itsemurhat) siitä, mihin ajan oletusarvot johtavat.

Kuka maksaa innovaation? toi näyttämölle koko sen viihtymisen talouden, jolla tulosta tehdään ja ihmistä tyhmennetään. Ja tyhjennetään eettisestä ajattelusta. On vain terve reaktio, jos nuorta ihmistä tuossa tyhjyydessä vituttaa, vaikka vitutus pyritäänkin diagnosoimaan yhteiskuntakelpoiseksi alistuneisuudeksi.

Koomista puolestaan oli, miten median piti taas kerran vääntää kohua tyhjästä, asian vierestä. Esitys pääsi eli joutui lööppeihin saakka siksi, että yksi kirkkoherraa löysi näytelmästä alastomuutta ja muuta rienaavaa, aivan niin kuin sitä ei paljon enemmän tunkisi kotitelevisiosta tai niistä keltaisista lehdyköistä, joihin kirkkoherra änkesi kohua julistamaan. Keltaisen median ja kirkkoherran olisi kannattanut muistaa, että jos keskittyy kuuntelemaan asiaa, ei muista tonkia nenäänsä ja löytää sieltä räkää. Mutta eihän kuullun ymmärtäminen enää suoritusyhteiskunnassa ole muodissa tai kannattavaa. Pahastumisesta saa nopeammat liksat & kiksit.

Näytelmä oli tyhjälle kohulle täysin päinvastainen – asiallinen, tutkiva, opetuksellinen, julistavakin – ja sellaisena poikkeuksellinen ja kunnioitettava tänä aikana.

Tämähän on tullut tutuksi jo aiempien vuosien markkinakriittisen taiteen vastaanotosta: ei kannata kuunnella sanottua ja sanomaa, kun on kiire jo mennä huutamaan tuomionsa aivan muusta kuin mitä asia koski.

Mainokset

%d bloggers like this: