Pyhän aistillisuuden filosofiaa; tai etiikan ja estetiikan yhteenlankeamisesta

Olen aina rakastanut Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicusta, mutta logiikan lisäksi tarvitaan jotain muutakin: aistillisempaa, runollisempaa, hurmioituneempaa, taivaallisempaa filosofiaa.

Voi kysyä: onko logiikka edes erotettavissa poetiikasta? Olen vähitellen luonut muutamia värihehkuisia tractatuksia (nämä tutkielmat tosin väistävät väittämistä ja ovat laadultaan korkeintaan lempeän viittailevia), esimerkiksi Tractatus Poetico-Ecstaticus ja Tractatus Marinus-Caelestis, joka kuvittaa merellisen ja taivaallisen yhteenlankeamista. Ja uusin, tällä hetkellä Baselin näyttelyssä esillä oleva teos on Tractatus Sensualis-Ecstaticus.

Olen samaa mieltä Wittgensteinin kanssa siitä, että ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Mutta lisäisin: Mistä ei voi puhua, sitä on hyväiltävä. Tai: Mistä ei voi puhua, siitä on lumouduttava.

Wittgenstein kirjoitti, että ”etiikka ja estetiikka ovat yhtä”. Tämä on erittäin syvä totuus. Mutta esteettisen käsite viittaa pohjimmiltaan aistien välittämään. Silloin eivät vain etiikka ja estetiikka kietoudu toisiinsa, vaan myös pyhä ja aistillinen. Eettisen ja etiikan taaimmaisena tarkoituksena lienee oikeudenmukaisuuden toteutuminen, ja mihin muuhun voisi pyhän käsitekään viitata.

Toki tässä maailmanajassa etiikka ja estetiikka, pyhä ja aistillinen, eivät aina ole yhtä. Laitan siis toivoni darwinilaiseen evoluutioon ja seuraaviin vuosimiljardeihin (mikäli ekologisen etiikan puute ei katkaise niin kauas etenemistä).

Yllä olevissa kuvissa otteita teoksesta Tractatus Sensualis-Ecstaticus (Ulla Karttunen, 2024); kuvassa alla Wittgenstein liukenee käsialaansa. – Wittgensteinin kirjoitus rakentuu lennokkaasti ligatuureille eli kirjainten graafisille yhdistämisille. Ei siis ihme, jos Wittgenstein jatkoi samaa yhteenkietomisen projektia kirjaimista käsitteisiin ja pääsi lopulta estetiikan ja etiikan yhdeksi liittämiseen.

---