erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Hiljaisuuden manifesti

Näyttely Hiljaisuuden manifesti on esillä ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa Sofiassa Helsingissä. Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Ville Löppönen, avajaispuheen piti metropoliitta Ambrosius. Näyttelyn taiteilijat ovat Jukka Korkeila, Anni Löppönen, Ville Löppönen, Henri Wuorela-Stenberg ja Ulla Karttunen. Hiljaisuutta on mahdollista meditoida Kallvikinniemen kauniissa merimaisemissa aina 14. kesäkuuta 2016 saakka.

Ulla Karttunen, Letter Looks Back, acrylic-mounted digital print

Kirjain katsoo takaisin / Letter Looks Back (by Ulla Karttunen)

Näyttelyn esittelyteksti, kuraattori Ville Löppösen kokoamana:

Hiljaisuuden manifesti  – hiljaisuus paikkana, tilana sekä paikallaanolona

Hiljaisuus ymmärretään monesti hyvin kapeasti puhumattomuutena tai äänettömyytenä. Hiljaisuus kuitenkin avaa oven kuulemisen ja näkemisen aloihin sekä kokemiseen, missä voi tapahtua kohtaaminen, läsnäolo ja yhteys Toiseen. Hiljaisuus yllättää, sillä se avautuu vasta levottomuuden ja sisäisen metelin kohtaamisen kautta.

Hiljaisuuden manifesti kokoaa yhteen viisi taiteilijaa, joille hiljaisuus on keskeinen asia taiteen tekemisen tiellä. Hiljaisuus on kutsu sanattoman äärelle, sisäisten kuvien ja kokemusten läpäisevyyteen. Viisi taiteilijaa Jukka Korkeila, Ulla Karttunen, Anni Löppönen, Ville Löppönen ja Henry Wuorila-Stenberg kutsuvat kohtaamaan hiljaisuutta. Hiljaisuutta, jota nämä taiteilijat kohtaavat työskennellessään. Hiljaisuuden kautta tapahtuu ihme, joka tulee ilmi ilmoituksena valmiissa teoksessa.

Työskentelyssään taiteilija siirtyy hiljaisuuteen ja alkaa paikantumaan teoksessaan. Työskentely antaa mahdollisuuden näkemiseen, kuuntelemiseen ja paikallaanoloon rytmittäen, järjestäen, kohti kokoamuksen tilaa siis eheyttäen. Taideteoksesta muodostuu hiljaisuuden manifesti.

Jukka Korkeila avaa suhdettaan hiljaisuuteen seuraavasti, “Ajattelen hiljaisuutta sisäisen rauhan ulkoisena manifestaationa, joka ei niinkään ole mikään itsestäänselvyys. Ehkä hiljaisuus sisäisen rauhan manifestaationa on ideaali, jota kohden on hyvä ja tulee suuntautua sekä elämässä että työssä. Koen, että hiljaisuuden saavuttamiseksi on tehtävä työtä ja kamppailtava oman itsen kanssa. Rukous on yksi väline sen saavuttamiseen. Hiljaisuus ja sisäinen rauha eivät ole pysyviä tiloja vaikka niitä kohden pyristelen ja kamppailen, vaan ne ovat ehkä väliaikaisia välähdyksiä syvemmän olemuksemme luonteessa. Siis suuntana pinnalta, elämän pintakuohuista, syvemmän olemuksen rauhaan ja hiljaisuuteen.”

Jokainen näyttelyn taiteilija käsittelee hiljaisuutta ja on syvällisesti ymmärtänyt sen merkityksen taideteoksen ja prosessin osana. Ei niin, että kyseessä olisi vain hiljentyminen vaan juurikin hiljaisuuden avaama mahdollisuus suhteena Toiseen.

Ulla Karttuselle hiljaisuus on meditaatiota kohti olemassaolon ydintä, kohti totuudellista ja jumalaista. Siten se on, tai sen tulisi olla, myös taiteellisen työn perusta. Taideteos on hänelle se, mitä jää jäljelle aineettomasta pyrkimyksestä mysteerin äärelle. Karttunen kirjoittaa, “Hiljaisuus yhteytenä jumalaiseen ei toteudu maailmassa puhtaana. Hiljaisuus on pikemmin pyrkimys ja prosessi, totuudenjanoa ja kilvoittelua. Vaikka hiljaisuus on keskeneräistä pyristelyä, se on kuitenkin suorittamisen ja saavuttamisen maailmalle vastakohtaista. Ihminen valmistuu mittaansa vain hiljaisuuden kautta, ihminen on hiljaisuutta vaille valmis.”

Kyseessä on mysteeri, joka avautuu ja sulkeutuu. Se lähestyy ja sitä lähestytään. Kyse on väliaikaisesta tilasta mikä ei saavuta pysyväistä. Se tapahtuu työskentelyprosessissa. Henry Wuorila-Stenbergille maalaaminen on mysteerin äärellä oloa. Se on salaisuuden lähestymistä päiden kautta. Merkityksellisyys tulee hänelle esiin toiston myötä. Hän kohtaa omaa luopumustaan sekä yksinäisyyttään oman Jumalansa kanssa. Wuorila-Stenberg on hiljaisuudessa kuoleman äärellä, saman pään kautta, mutta ne eivät kuitenkaan jää saman toistamiseksi vaan ne syventävät mysteeriä ja rauhoittavat taiteilijaa tuottaen onnellisuutta ja valoa. Päät ovat Jumalan rakkauden ruusutarha.

Luonnon orgaanisuus, puiden oksistot ja järven liike kutsuvat katselijaansa kontemplaation äärelle. Anni Löppösellä hiljaisuus tapahtuu, sumussa, tyhjällä pimeällä tiellä, joka on tavoitettu silmänräpäyksessä. Kyse on hiljaisuudesta joka johdattaa katseen pois maailmasta haastaen ihmistä takaisin hiljaisuuden läpi eksymään tilaan, olemisen perustuksille luomisen yhteyteen.

 ”miten suuri se haava olikaan

hiljaisuus”

Hiljaisuus on myös kontemplaatiota. Ville Löppöselle kontemplaatio on kasvava tila, joka lähtee liikkeelle tietämättömyydestä eli sielun pimeydestä jonne tulee ilmoitus. Kyse on paljastumisesta ja sitä seuraavasta puhdistumisesta, kasvusta tarkkaavaisuuteen, paikallaan oloon. Löppöselle maalaus näyttäytyy kontemplatiivisena prosessina ja tapahtumana. Hän kokee maalauksen tekotapahtuman kontemplatiivisena rukoustapahtumana. Maalaus paljastuu hiljaisuudessa pikkuhiljaa kasvaen näkyväksi. Maalauksesta tulee kontemplatiivinen tapahtuma, joka kirkastuu parhaimmillaan jumalallisen katselun tilaksi, teoriaksi.

Sydän on yhdistävä keskipiste / The Heart is the Connecting Centre (by Ulla Karttunen)

Sydän on yhdistävä keskipiste / The Heart is the Connecting Centre (by Ulla Karttunen)

Mainokset

%d bloggers like this: