erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Poliisi pirteänä, sukupuolisiveellisyys uhattuna

Turmio on ollut aivan tuloillaan: sukupuolisiveellisyys on jälleen ollut maassamme vaakalaudalla.

Onneksi poliisin neuvokas toiminta ehti väliin. Lapsiperheet, joiden mielenrauhan järkkymistä poliisi pelkäsi, voivat edelleen tuudittautua hyvään uskoon. Poliisi palautti luottamuksemme siihen, että maailma on kaunis ja mainosten mukainen: mallit nuoria ja tuotteet myyviä.

Dries Verhoevenin teoksen Ceci n’est pas… viimeinen osa Baltic Circle -nykyteatterifestivaalilla joutui sensuurin kohteeksi. 83-vuotiaan naamiokasvoisen naisen oli tarkoitus esiintyä alasti Lasipalatsin aukiolle pystytetyssä vitriinissä, mutta poliisi vetosi sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen. Verhoeven oli halunnut teoksellaan reagoida juuri mainoskuvaston ihmiskuvaan.

Suomen poliisin mielestä sukupuolisiveellisyyttä ei loukkaa alastomuudella tai seksillä myyminen, se kuuluu luonnollisena osana bisneksen ja katukuvan luonteeseen.

Poliisi ei puutu alastomuuteen silloin, kun sitä käytetään markkinatalouden normaalina polttoaineena, mutta tarraa varmasti, jos alastomuudella myyminen asetetaan kulttuurikritiikin kohteeksi. Poliisi tulkitsee lakia markkinallistuneen maailmankuvan näkökulmasta. Vaikka tätä ei mikään asetus edellytä, vaikka perustuslaki antaa eväät muuhun.

ceci n'est pas...poliisin päätösPoliisin kieltopäätös (Baltic Circlen sivuilta) puhuu potentiaalisesta pahennuksesta, jota ”vanhempi nainen” aiheuttaisi ohikulkeville ”lapsiperheille”.

”Tällä hetkellä riittää, että yksikin potentiaalisesti pahastuu näkemästään”, sanoo julkisoikeuden yliopistonlehtori, taiteen vapaudesta perusoikeutena väitellyt Pauli Rautiainen Helsingin Sanomissa.

Sepä se, se riitti poliisille Neitsythuorakirkon tapauksessakin, yhden avajaisvieraan soitto hätäkeskukseen siinä toivossa, että megasuosittu teinibeibiporno lakkaa olemasta kunhan sitä ei käsitellä taiteessa. No, markkinat eivät lakanneet vaan ovat kasvaneet, vain taide saatiin vaiennettua ja huuto/keskustelu vietyä sivupoluille.

Rautiainen huomauttaa, että suomalaisissa taidekohuissa ei ole yleensä lähdetty perustuslain sisältämästä maininnasta taiteen vapaudesta. Rautiaisen mukaan ”meillä on konservatiivinen ilmapiiri, joka ajautuu helposti taiteen kanssa vastakkain”.

Suomen nuori ihmisoikeuskulttuuri selittää Rautiaisen mukaan osaltaan ohutta taiteen vapautta: ”Esimerkiksi Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-teoksen oikeuskäsittelyssä yksikään tuomioistuin ei analysoinut sanallakaan taiteen vapautta.” (Helsingin Sanomat 17.11.2014)

Mainokset

%d bloggers like this: