erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Vuoden 2011 näyttelykritiikkejä

Vuoden vaihtuessa julkaistaan katsauksia siitä mikä taide jäi mieleen tai sykähdytti. Pääsipä omakin Joensuun taidemuseon näyttely noteerattujen joukkoon. Karjalainen nosti sen esille vuodenvaihteen katsauksessaan kulttuurivuoden 2011 peräti ainoana kuvataiteen tapauksena ja kuvan kera.

Karjalainen (31.12.2011) kirjoittaa:

Ulla Karttusen Jumalaiset

Joensuulaistaustaisen Ulla Karttusen näyttely Jumalaiset – pyhittäjänaisia pimeältä planeetalta pysäytti Joensuun taidemuseolla. Muun muassa seksuaalisuutta ja uskontoa ruotinut näyttely oli väkevä ja ihon alle hiipivä kokonaisuus. Karttunen uskaltaa laittaa itsensä likoon kadehdittavalla tavalla, vaikka on aiemmin saanut osakseen paheksuntaa ja tuomintaa.”

Keväistä näyttelyn arvosteluakin tekee mieli siteerata.

Tässä otteita:

”Ulla Karttusen näyttely Joensuun taidemuseossa on vaikuttava [- -] Kuvankäsittelijänä Karttunen on taitava. Jälki on vuoroin täysin saumatonta, vuoroin kollaasimaisen rouheaa, mutta aina tarkoituksenmukaista. [- -] Lopputulos on väkevä.” 

”Näyttelyn teokset käsittelevät vakavia aiheita hyvin vahvalla ja taiteilijan oman persoonan likoon laittavalla tavalla. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole raskas tai ahdistava, sillä teokset ovat yksinkertaisesti kauniita. [- -] kokonaisuus on huikea ja vaikuttava.”

Olli Sorjonen: Väkevä ja verevä: Ulla Karttunen vyöryttää Joensuun taidemusoessa, Karjalainen 17.2.2011

Mielenkiintoisen pääkirjoitussivun kolumnin näyttelyn pohjalta kirjoitti Terhi Nevalainen:

”Kuvataiteilija Ulla Karttusen parhaillaan Joensuun taidemuseossa esillä oleva Jumalaiset-näyttely käy oppitunnista – tai voi sitä jopa kokeenakin pitää.”

“Siloposkinaisessa on Karttusen teoksissa aina jotakin hiukan väärin. Nainen on kirkollisen pyhimyksen asussa, hänen sydämensä pursuaa rinnan läpi näkyviin tai hänen poskellaan on punainen kyynel. ”Ihan kivan” sijaan tulee kaihertava, outo olo. Ihan kuin rypytön silikoninainen olisi hypännyt ulos lehtien kansista tai terveyttä ja hyvinvointia hehkuvista tv-mainoksista ja tullut sanomaan, että auta minut pakoon. Kokemus on niin häiritsevä, että ainakin hetkeksi tulee tietoiseksi siitä, mitä tutkijat nimittävät nykykulttuuriin kuuluvaksi visuaalisten ärsykkeiden tulvaksi.”

– Terhi Nevalainen: Ei “ihan kiva”, vaan häiritsevä nainen. Karjalainen 26.1.2011.

Näyttely noteerattiin myös espanjalaisessa 967arte-taidelehdessä, jonne Sofia Escudero kirjoitti siitä laajan katsauksen. Digitaalisesta kuvasta kirjoja tehnyt alan opettaja Escudero tuntui vaivatta käsittelevän teoksia samanaikaisesti elämyksellisinä ja asettumattoman ambikveina taidetoksina ja toisaalta tietoisen yhteiskuntakritiikin ja filosofian julkituontina. Escuderon kiinnostava artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Joensuun taidemuseon vast’ikään painosta tulleessa kirjassa Ulla Karttunen, moderni mystikko.

Escudero lukee Karttusen teoksista ”reflektiivisen taiteilijan katseen, joka arvioi aikaa ja yhteiskuntaa ympärillään; taiteellisen lähestymistavan, joka palauttaa taiteelle aseman filosofisena keinona tarkastella eksistentiaalistia, olennaisia kysymyksiä”.

Ljubljanan Blindfold-yksityisnäyttely sai samaten kovin myönteistä palautetta. Alkatrazin galleristin mukaan tunnettujenkin ulkomaisten taiteilijoiden näyttelyt saattavat jäädä noteeraamatta, mutta Blindfold-näyttelystä tuli enemmän huomiota kuin osattiin odottaa: positiivinen kritiikki päälehti Deloon, näyttelyesittely ja haastattelu television valtakunnalliselle kanavalle sekä tukku muuta, radiohaastatteluista katsauksiin.

Kriitikko Vladimir P. Štefanec  otsikoi arvionsa Ulla Karttunen, Kulttuurista amnesiaa (muistinmenetystä) vastaan (Delo 7.12.2011) . Kriitikko aloittaa luonnehtimalla Karttusta mielenkiintoiseksi kirjoittajaksi, taiteilijaksi ja teoreetikoksi samaan aikaan. Hän arvioi teoksia visuaalisesti tehokkaiksi ja suggestiivisiksi, kirjallisia ajatuksia kypsiksi ja kriittisiksi (näyttelyluettossa on julkaistu pitkä oma tekstini Neitsythuorakirkon tapauksen vaiheista). Hän näkee teoksissa moniulotteisia kulttuurisia vaikutteita ja nykykulttuurin kritiikkia, samoin kuin tekijän omasta fantasmagoriasta nousevaa kehittelyä. Tyylitellyt ruumis-installaatiot, joista toinen makaa arkussa, toinen (Oikeuden jumalatar) roikkuu hirressä, arvioija lukee liittyvän tuotteistavan yhteiskunnan toimintatapoihin kritiikin vaientamiseksi – hälyttävää oikeuden markkinallistuminen ja kritiikin torjuminen on, kun se tapahtuu avoimeksi ja suvaitsevaiseksi itseään nimittävässä yhteiskunnassa.

Mainokset

%d bloggers like this: