erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Naulitaan joku malliksi häpeäpaaluun

DocPoint-festivaaleilla sai ensiesityksensä Pekka Lehdon dokumentti Epäilyksen varjossa. Elokuva esitettiin tuoreeltaan myös televisiossa.

Epäilyksen varjossa kertoo Alpo Rusin tarinan vakoilusta syytettynä. Suojelupoliisi epäili Rusin toimineen Stasin, Itä-Saksan turvallisuuspalvelun, vakoojana. Dokumentissa painottuu epäillyn alisteinen paikka kohun alas lyömänä.

Teos dokumentoi Suomea kafkalaisena poliisivaltiona. Esiin nousee, miten sulavasti ja liukkaasti vallankäyttö syyllistämisineen toimii.

Pahimmillaan tämän päivän sivistynyttä näyttelevä Suomi etsii sijaisuhreja, näennäisiä syyllisiä, häpeäpaaluun naulittavia sijaiskärsijöitä.

Tärkeintä on saada joku, viaton tai ei, elävältä teuraaksi, jotta omat kädet säilyvät vastapestyn puhtoisina.

“En valitettavasti ehdi kommentoimaan”, vakuuttaa niin kovin moni vaikutusvaltainen taho Rusi-dokumentissa. Ei huolta, ei kommentteja, ei pitävän tiedon hakemista, niin kauan kuin oma maine on toistaiseksi suojassa.

– Lehdon Rusi-dokumentti oli henkilökohtaisesti liian vaikuttava. Se oli sitä siksi, että lamauttava, stigmatisoiva kohu on tullut turhan tutuksi. Ja siksi, että samaten tahallinen tiedonväistäminen, piittaamattomuus, kätevän absurdi syyllistämisentahto vaivasi tapaus Neitsythuorakirkkoa.

Elokuvan synopsis ilmoittaa: ”Mitä tapahtui, kun SUPO etsi syytetylle rikosta, eikä rikokselle syyllistä?” Vastaavasti kävi Neitsythuorakirkon poliisitutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä. Rikos löytyi epäillylle helpommin, kun ei käyty aineistoa läpi edes olleellisilta osin.

– Vaikka poliisi olisi voinut selvittää nimeltä mainittujen teinipornomegatähtien iät, sitä ei tehty, koska siten saatiin oletettu rikos helpommin paikalle. Suomen lain mukaan jokaista kuvaa, jonka esiintyjän ikää ei haluta selvittää, voi tarvittaessa pitää lapsipornona. Aina kannattaa kääntää pornoteollisuuden kritiikki tai julkisuuskultin arvostelu (joita ei toistaiseksi valitettavasti löydy rikosluokituksesta) lapsipornoksi, jos näennäisrikollisten syynillä voidaan helpottaa ja nopeuttaa poliisin (näennäis)työtä. Aina voi otaksua, että 26-vuotias on alle 18-vuotias, kun ei oteta asiaa selville. Tärkeintä on vain saada joku malliksi syytettyjen penkille,  jotta näyttäisi, että poliisi toimii.

On yksi poikkeus, missä en voinut samastua dokumenttiin. Rusilla oli vaikutusvaltaisia puoltajia, ja Olli Rehn otti huolehtiakseen Alpo Rusin oikeusturvasta. Minun tapauksessani kenellekään ei prosessin kestäessä edes tullut mieleen, että epäillyllä tulisi olla edes jonkinlainen oikeusturva ja ihmisarvo. Tuomiot luettiin laajasti medioissa jo esitutkintavaiheessa eikä tietoja ole korjattu.

Onneksi täällä hautausmaalla on nyt hiljaista, ehkäpä tuo teloitusintoinen väki uskoo kuoleman korjanneen todellisuuden tilaa arvostelleet taiteilijat parempaan talteen.

Mainokset

%d bloggers like this: