erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Yksin yössä

yössä valoa on vähän

Miksi kirkkomaalla on ollut niin hiljaista? Tietenkin siksi, että hautausmailla on tapana olla hiljakseen, valvoa avoimen haudan äärellä. Arkku odottaa kellarissa toistaiseksi tyhjänä, koskapa kivittäjät viime syksyltä armollisesti jättivät minut henkiin, kituvana tosin, se myönnettäköön. Mietiskelen, saisinko jostain voimia arkun koristelemiseen, ennen siihen kaatumistani. Kirjontatyössä voisi hyödyntää solvausten ehtymätöntä arkistoa. Ja lisää voi aina lähettää!

Potuttaa, kun voimat ja aika ei edelleenkään tahdo riittää muuhun kuin tähän ikuisuustaistoon, vaikka itse kirkon kaatumisesta on jo melkein kaksi vuotta. Syksy meni totaalisesti turhuuden markkinoille, hutkijoiden lyöntien ja hutien väistämiseen, kun ei riittänyt se, että piti koota kirja ennen kuin oli edes ehditty hankkia tietoa, ja sitten kiireellä kopsata kuvat vielä luvatta päälle. Turhauttavalta kuvajorina ja kirjan asiatietojen heikkous on tuntunut siksi, että kehnon kirjan myötä ei ole edes mitään mahdollisuuksia päästä keskusteluun asiasta, jota Neitsythuorakirkko käsitteli. Se kai oli kirjoittajien tarkoituskin; tyhjentää teos sisällöistä, estää asian käsittely.

Joulunpyhinä pykäsin valitusta EIT:hen ja sen jälkeen iski tauti, joka ei tunnu hellittävän. Elämä kadonneen kirkon raunioilla on eloonjäämiskamppailua. Ainoa mikä antaa toivoa, kuten kai muissakin kirkkokunnissa, on päivä päivältä katteettomammalta näyttävä usko oikeuden voittoon. Mutta enpähän edusta ensimmäistä enkä viimeistä kirkkokuntaa, joka ihmettelee miten jumala aina keksii kääntää selkänsä pimeässä yksin armoa anovalle.

Mainokset

%d bloggers like this: