erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Seiskaantuminen ja pornotutkimus

Tietokirjailijan vastakohdiksi oletetaan satutädit ja Seiskan toimittajat. Vaan niin ei aina ole.

Sepite ja shokeeraavuuteen pyrkivät vihjaukset (raha! porno! paljastus!) ovat tietokirjailijana aloittelevan Juulia Jyrängin valtteja, kun hän lähtee ajamaan kuvataiteen tekijänoikeuksien sivuuttamisen oikeutusta. Alkaa vaikuttaa siltä, että juuri lapsipornon käsitteen pinnallisin shokeeraavuus on saanut Jyrängin tarttumaan kynään ja hyödyntämään aihetta kirjassaan. On harmillista, että aiheeseen tarttuvat sellaiset, joita eivät kiinnosta eettiset kysymykset tai yhteiskuntakriittinen taide, eikä ainakaan lapsipornon tämänpäiväinen todellisuus.

Kun Jyränki muutti mieltään vajaassa viikossa blogisensuurin vaatimisesta oman perustamiseen, hän kelkkansa kääntämisen innossa unohtaa pysyä asiassa ja tapahtuneessa. Käyn seuraavassa läpi edes joidenkin Jyrängin väittämien (blogikirjoitukset 1.11 ja 29.10.) vastaavuutta kirjallisten dokumenttien ja tapahtuneen kanssa.

Varoituksen sana!
Tämä artikkeli on liian pitkäpiimäinen kenenkään ulkopuolisen luettavaksi. Pyydän lukijalta anteeksi kirjoitukseni pituutta eli Jyrängin holtitonta intoa tuottaa uusia ja uusia pitämättömiä väitteitä.

1
Hutilointia vai “kuvakiista”?

Juulia Jyränki ja Harri Kalha käyttävät hieman suureellista “kuvakiistan” tai “kuvakiellon” nimeä hutiloinnistaan tai uusavuttomuudestaan. Oleellista on johtaa huomio muualle ohi kirjureiden tunaroinnin. Eihän kukaan järjellinen ihminen tai kustantaja yksinkertaisesti lähde julkaisemaan ja muokkailemaan kuvia taiteilijan teoksista ilman sopimusta. Like ei edes kiellä sopimuksen puuttumista, vain Jyränki haahuilee mielikuvituksessaan sopineensa jotain.

2
Jyränki väittää, että Kuvasto toimisi yhden jäsenen “subjektiivisesti värittyneiden vaatimusten” pohjalta.

Väite ei pidä paikkaansa, Kuvasto valvoo lain pohjalta kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksia eikä toimi kenenkään subjektiivisten vaatimusten pohjalta.

Mitään vaatimusta en ainakaan minä ole esittänyt, muuta kuin tavanomaisen tekijänoikeuksien kunniottamisen ja oikeudenmukaisuuden noudattamisen.

Jyränki myös irvailee ylipäätään sopimukseen pyrkimistä silloin kun tekijänoikeudet on sivuutettu, mistä ei nähdäkseni Liken ja Kuvaston välillä ole erimielisyyttä.

3
“tekijänoikeusjupakkamme on lyhyessä ajassa ehtinyt saada farssin (tai ainakin juridisen saivartelun) piirteitä”

Tässä, ehkä ainoassa, kohdassa olemme yhtä mieltä.

Kaiken turhan jorinan Jyränki ja Kalha olisivat välttäneet pitämällä sanansa. Joko julkaisemalla ilman kuvia, niin kuin ovat luvanneet, tai sitten sopimalla niiden käytöstä; kumpikaan vaihtoehto ei kelvannut.

Juridisessa saivartelussa Jyränki kunnostautuu itse erityisen uutterasti uusimmassa artikkelissaan, johon joudun vielä palaamaan.

4
Jyrängin mukaan Kuvasto väittäisi taiteilijan nauttivan tekijänoikeutta pornokuviin netissä. Tällaista Kuvasto ei varmasti ole väittänyt. Enkä ainakaan minä tunne mitään tarvetta omia tekijänoikeutta nettipornoon sinänsä. Sen sijaan minulla on tekijänoikeus installaatiooni Neitsythuorakirkko, ja myös ja juuri sen alaisena esittämääni kaikkeen kuva-aineistoon juuri siinä muodossa kuin se teokseen sisältyy. Jos joku haluaa etsiä samoja tai muita pornokuvia netistä tieteen, taiteen tai mihin mihin tahansa muuhun tarkoitukseen, en aseta sille tietenkään mitään esteitä.

5
“Kirjan oltua kolme viikkoa painossa taiteilija itse nimittäin ilmoitti, ettei salli kuviaan käytettävän kirjassa”

Miksi kirja ja Jyränki unohtavat kertoa, etteivät itse suostuneet kertomaan ennalta, että kirjaan oli tulossa kuvia, vaan tieto piti onkia esille erikseen? Miksi kirja ja Jyränki samaten piilottavat sen, että eivät ole sopineet kuviin tekemistään muutoksista?

Kirjoittajien omana tempauksena oli olla huolehtimatta kuvien julkaisemisesta sopimisesta. Tekijät ovat viimeksi heinäkuussa tavattaessa ilmoittaneet, että kirjaan ei ole tulossa kuvia eikä missään heidän esittämässään paperissa lue sanaakaan kuvien julkaisemisesta tai kuvaoikeuksien siirtämisestä. Kukaan tekijöistä tai kustantamosta ei ole lähestynyt kuvien julkaisemisesta sopimiseksi. Kuvat aiottiin julkaista muunneltuina ja tekijälle kertomatta. Jyrängin mielestä Liken graafikolla on lupa luoda uusi kuvateos taiteilijan tutkimuskäyttöön luovuttamasta kuvasta.

Kirjallisella alalla voitaisiin yhtä hyvin mennä samanlaiseen luovaan ja riistävään tekijänoikeustulkintaan. Minulla olisi siis yhtäläinen lupa tehdä Jyrängin ja Kalhan kirjasta oma hieman muunneltu piraattipainokseni. Tämän täytyy olla aivan yhtä luvallista kuin kuvataiteilijan teoksen luvaton muuntelu. Jos minä yrittäisin samaa mitä Jyränki ja Kalha, he olisivat ajat sitten usuttaneet poliisin kimppuuni.

Mistä siis tulee Jyrängin ja Kalhan oikeus tavanomaisten tekijänoikeuksien ylittämiseen?

6
“Kuvasto katsoi, ettei taiteilijan kanssa tekemämme suullinen julkaisusopimus ja sitä todistavat seikat (sähköpostikirjeenvaihto taiteilijan kanssa, minun ja Kalhan yhtäpitävät kertomukset kuvien luovuttamisesta julkaisukäyttöön, taiteilijan etukäteinen tutustuminen kirjaamme, kuvien luovuttamisen formaatti ja ajankohta) olleet riittäviä osoituksia kuvia koskevan sopimuksen olemassaolosta.”

Kuvasto, samoin kuin Like, olisi varmasti luottanut sopimukseen, jos siitä olisi löydetty mitään merkkejä. Kirjoittajilla ei ole mitään näyttöä sopimuksesta. Kaikki todistuskappaleet puuttuvat, eikä mitään suullista julkaisusopimusta ole olemassa. Olen itse kirjoittanut “näyttäväni” mielelläni kuvia ja toivovani voida nähdä tekstin. Juulian (ja Harrin) tarinointi on ainoa näyttö.

Sähköpostikirjeenvaihto: Tekijöiden kirjalliset dokumentit nimenomaan todistavat, etteivät tekijät pyydä kuvia julkaistaviksi. Yhdessäkään kirjoittajien viestissä ei mainita kuvien tarpeelle muuta tarkoitusta kuin niiden katsominen ja lähiluku tutkimusta varten. Kirjoittajat ovat pyytäneet saada nähdä kuvia kirjoittaaksen niistä. (Viesteistä tarkemmin kohdissa 7 ja 17)

Kuvaformaatti: Kuvia on lähetetty sähköisesti siksi, että kuvien luovuttaja on halunnut edistää tekijöiden tarkoitusta tutkia kuvia, ja siksi, että sähköinen toimitustapa on kätevämpää kuin paperikopioiden luovuttaminen. Miksi ihmeessä taiteilija luovuttaisi tekijöiden käyttöön originaaleja, suoranaisia alkuperäisiä kappaleita ja osia teoksesta. Ei veistostenkaan tutkijoille lähetetä marmorinpalasia.

Ajankohta: kuvat on luovutettu sen jälkeen kun tekijät ovat pyytäneet kuvalainaa kirjoittamista varten ja kun tekijöillä ei ole ollut kustannussopimusta tai kustantajaa tiedossa. Julkaisusopimuksia ei voi tehdä yleistä määrittämätöntä käyttöä varten.

Etukäteinen tutustuminen kirjaan: Tutustuttavaksi annettu kirja-aineisto ei sisällä kuvia tai sanaakaan kuvien julkaisemisesta.

Jyränki paljastaa, ettei tunne nykytaidetta; päättely sortuu asiantuntemattomuuksiin. Siirretäänpä Jyrängin tulkintaketju Hans Haacken, usein sensuroidun ja dokumenttimateriaalia käyttävän taiteilijan, teoksiin.

Jyränki siis lähtisi neuvottelemaan aineiston näkemisestä Haacken kanssa. Haacke näyttää sensuroituja teosjäänteitä ja esittää, että voi lähettää aineistoa myös sähköpostitse ja viittaa, että teoksen kuvituksesta voidaan keskustella tarkemmin, kun teksti on selvillä. Se, ettei Haacke lähetä originaalia, joka on osa alkuperäistä sensuroitua teosta, ei tietenkään kerro mitään Haacken suostumuksesta antaa kuviaan julkaisuun. Eihän Matissekaan olisi repäissyt maalauskangasta postipakettiin, jotta Jyränki saisi kirjansa eteenpäin. Ja vaikka olisi repäissytkin, ei se vielä todista, että Juulia-tyttösellä olisi lupa julkaista ja muokata uusia itse eteenpäin tuhrailtuja Matisseja. On turhaa vesittää se perusasia, että epäobjektimaista nykytaidetta ja perinteistä taidetta koskee tai pitäisi koskea aivan sama kunnioitus ja yhtäläiset tekijänoikeudet.

Todennäköisesti Haacke olisi myös hyvin tarkka siitä, millaisen tulkinnan alla hänen kuva-aineistoaan julkaistaan. Jos kirjantekijän johtoajatuksena olisi esimerkiksi näyttää, että Haacken omistussuhteita analysoiva dokumenttiaineisto on esteettisesti (kirjaan muokataan sutattu huono kopio teoksen sisältöön kuuluvan paperin kulmasta) ja argumentaatioltaan tyhjää (Jyränki ja Kalha voisivat yrittää samalla tavoin ajatuksellisesti tyhjentää Haacken teoksen, olemalla tutustumatta teokseen ja huokailemalla: “mitä Haacke mahtoi pahastua”, “mikä mahtoi Haackea kummastuttaa”, “mahtoiko Haackella olla mitään sanottavaa”) on melko todennäköistä, ettei suostumusta tule. Ehkä jatkokin olisi samanlainen: Jyränki yrittäisi silti julkaista.

7
“Kirjaa kirjoitettiin ja kuvitusta suunniteltiin kesästä 2008 kevääseen 2009 yhteisymmärryksessä taiteilijan kanssa.”

Väite on virheellinen. Vuonna 2008 en ole tiennyt kirjasta mitään. Tekijät ovat ottaneet yhteyttä kirjahankkeesta kertoakseen ja kuvia pyytääkseen vuoden 2009 alussa. Kirjoitustyöhön en ole osallistunut, eikä tekstiä ole minulle näytetty kuin kesällä 2009.

Ensimmäisessä kirjaa koskevassa sähköpostiviestissä 2.1.2009, otsikkonaan “Kirjaprojektistamme + kuvalainapyyntö”,  Jyränki kirjoittaa “En tiedä, oletko jo kuullut Harrin kautta, mutta olemme Harrin kanssa päättäneet, että kirjoitamme tapauksestasi pienehkön kirjan.” Ja sähköpostivastaukseni ilmoittaa: “enpä ole aiemmin saanut vihiä kirjaideastanne”.

Ensimmäinen tapaaminen ajoittuu vasta maaliskuun lopulle, koska sopiminen tapaamisajankohdasta katkesi kirjoittajien parin kuukauden mykkyyteen siinä vaiheessa, kun päivää jo oltiin sopimassa.

Lainatun kohdan väittämä on myös ristiriidassa Jyrängin itsensä kanssa, kun hän samassa blogikirjoituksessa myöhemmin väittää, että heidän kirjansa oli maaliskuun lopulla jo kirjoitettu. Samaa sanoo myös itse kirja epilogissa sivulla 237: “Saimme tämän kirjan käsikirjoituksen valmiiksi alkuvuodesta 2009.”

Emme ole mitenkään voineet suunnitella kirjaa yhteisymmärryksessä, kun ensimmäinen kirjaa koskeva tapaaminen on siinä vaiheessa, kun tekijät ovat jo saaneet kirjan valmiiksi.

Tavattaessa kirjoittajat eivät kuitenkaan tätä halunneet paljastaa, koska väittivät tarvitsevansa kuvalainaa kirjoitustyötä varten.

Jyränki myös kertoo 19.7.2009 lähettämässä sähköpostissaan, että heidän toiveenaan on kirjassa antaa mielikuva, ettei minulta ole saatu tietoja ja etteivät tekijät tunne minua. Tämäkin on ristiriidassa yllä lainatun väitteen kanssa yhteistyöstä.

8
“Kirjan luonteesta johtuen teosta ei edes olisi voinut kirjoittaa ilman yhteistyötä kohteen kanssa.”

Kirjan tekovaiheessa kirjoittajat ovat korostaneet, ettei yhteistyötä tarvita. Kahdessa tapaamisessa, samoin kuin sähköpostissa 19.7.2009, kirjoittajat kertovat, että eivät halua sen paremmin tehdä yhteistyötä tai haastatella ja heidän aikomuksenaan ei ole myöskään kiittää materiaalin toimittamisesta. He selittivät haluavansa antaa sellaisen kuvan ulospäin, että minua ei ole tavattu lainkaan. Tässä he kuitenkin käänsivät kelkkaansa.

9
“Halusimme liittää käsikirjoitukseen kuvitusehdotuksen…”

Tekijät eivät sähköpostiviesteissään ole esittäneet mitään tällaista, he ovat kirjoittaneet “kuvalainasta” ja “kuvien katsomisesta”. Olisi ollut asiallista paljastaa tapaamisen todellinen tarkoitus eikä johtaa harhaan.

Jos kirjoittajat tosiaan tekivät kuvitusehdotuksen, miksi he eivät näyttäneet sitä kuvien oikeuksien haltijalle missään vaiheessa?

10
“Toinen näkemistämme kuvista oli Karttusen galleriassa ottama…”

Lausuma on Jyrängin sepite. Tässäkään Jyränki ja Kalha eivät ole malttaneet kuunnella selvitystäni vaan esittävät olettamuksiaan ja virheellisen tiedon. Molemmissa kuvissa on kyse poliisin ottamista ja käyttööni antamista, mutta minun rajaamistani, käsittelemistäni ja omaa kirjaani varten esteettisesti muokkaamistani kuvista. – On mielenkiintoista, että Jyrängin mielestä Liken graafikolla on oikeus luoda taiteilijan kuvasta rakeisen paskanruskea “uusi teos”, mutta alkuperäisellä taiteilijalla ei puolestaan olisi vastaavaa oikeutta luoda poliisikuvan pohjalta omaa teoskuvaa. Minkähän vuosisadan ja valtakunnan taide- ja oikeuskäsityksiin Jyränki kantansa perustaa? Miksi Liken graafikolla on oikeus Karttusen teoskuviin mutta Karttusella itsellään ei?

Kerroin poliisikuulustelussa, että en ehtinyt saada yhtään teoskuvaa ja poliisi lupasi lähettää kaksi, toisen sisältä, toisen ulkoa. Näitä kuvia muokkasin omaa taiteilijakirjaani varten paremmin taidekontekstiin sopivaksi, ja tuo ulkoapäin otettu kuva onkin minun versionani nähtävissä Katoavaisuuden kirjassa; poliisikuvassa tunnelma on tyystin toinen, vaikka rakennus kuvan kohteena sama. Myös sisäkuva on monella tavoin taiteilijan käden jäljen kautta kulkenut teoskuva omasta teoksestani: muokattu, valotettu ja rajattu isosta koko autotallin käsittelevästä salamavalopläjäyksestä omaa teostani paremmin kuvaavaksi. Poliisin raaka salamavalon käyttö pimeässä kappelissa ei tuntunut kyseistä kirkkorakennelmaa vastaavalta.

11
“Ehdotimme Karttuselle, että hän voisi lähettää kirjaan tarkoitetut kuvat – sekä poliisin palauttamat nettikuvat että vasta nähdyt teoskuvat – suoraan kustantajalle.”

Jälkeenpäin keksittyä eikä edes voi pitää paikkaansa. Tekijät eivät halunneet kertoa kaavailemansa kustantajan nimeä. Miten kukaan voisi lähettää kuvia kustantajalle, jonka nimi ja osoite on tuntematon. Varsinkin kun olen halunnut nähdä tekstin ennen kuin kuvituksesta voidaan neuvotella.

12
“Taiteilija ei halunnut mainittavan, mistä kuvat olivat peräisin – ei edes, mitä tuli poliisin palauttamiin internet-kuviin.”

Jyrängin sadunkerronta jatkuu, eli ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tietenkin haluan vastata tekijänoikeuteni alaisesta aineistosta ja olen päinvastoin halunnut kaikkialla mahdollisimman laajasti saada julki, mistä kuvat ovat peräisin. Jyränki unohtaa kertoa, että kirjoittajien omana tarkoituksena oli salata se, että he tuntisivat minut, ja ilmeisesti tuo omituinen selittely kytkeytyy siihen.

Kovin monella areenalla on kuvia esitetty ja myös kerrottu, mistä ne ovat lähtöisin. Olen pitänyt ensiarvoisena juuri kuvien taustan selittämistä, muutenhan ne edes eivät tuo tietoa esiin Neitsythuorakirkon tapauksesta tai teinipornoa koskevasta rajanvedosta.

Olen suhtautunut kuvien näyttämiseen, samoin kuin mahdolliseen julkaisemiseen, eri areenoilla lähtökohtaisesti positiivisesti. Sitähän kuvastaa Jyrängin lainaama sähköpostiviestini, jossa kuvat olen lähettänyt – samalla tuo viesti viittaa, että jos varsinaisesta kuvituksesta ruvetaan keskustelemaan, ehdotan siihen toisia sisältöjä.

Jo kuvien julkisen esittämisen historia kertoo toista kuin Jyrängin väite, että olisin halunnut salata kuvien alkuperän. Samojen kuvien tarkastelun pohjalta on tehty radiohaastattelu (Airikka Mannerkorpi: “Ulla Karttunen, kritiikki, taide ja keskustelu, Kultakuume, Yle Radio 1 5.3.2008), tv-uutisvideo (toimittaja Paula Korva, TV4, 6.3.2009), niitä kuvattiin myös television taiteilijadokumenttiin (Juha Suomalainen, Taide törmäyskurssilla, Yle TV1 K-reppu 8.4.2008), kuvien palauttamisesta julkaistiin myös tuoreeltaan uutinen, kerroin toimittajalle palautuserästä itse, kun toimittaja sattui tavoittamaan minut poliisilaitos-matkalta (“Poliisi palautti 50 “siistimpää” lapsikuvaa”, Uusi Suomi 5.3.2008).

Samoin olen välittänyt kuvia Taide-lehteen ja Helsingin Sanomiin, joista molemmat ovat julkaisseet yhden poliisin palauttaman kuvan (Taide 4/2008, Helsingin Sanomat 7.3.2009). Olen päinvastoin toivonut, että kuvia koskevat tiedot olisivat mahdollisimman tarkkoja ja esittänyt siksi ehdotuksia informatiivisista kuvateksteistä.

Jos halusin salata, mistä kuvat ovat peräisin, en varmaankaan myöskään olisi julkaissut ja puinut niitä lähes kymmenellä kuvasivulla samaan aikaan tekeillä olleessa kuvakirjassani. Katoavaisuuden kirjasta löytyvät kaikki poliisin palauttaman aineiston kuvatiedot. Kirja ei vain nosta esiin aineiston kaikkia tuotemerkkejä ja pornoartisteja, vaan myös niiden Google-viitemäärät, jotta ilmiön keskeisyydestä ja valtavirtaisuudesta tulee tarkempi kuva.

Jyränki on täysin naiivi väittäessään, että haluaisin kuvien lähtökohdan salaamista, kun kaikkialla edellytän päinvastaista. Jyränki muistaa ilmeisen tarkoituksellisesti väärin, miksi kuvien alkuperästä on puhuttu. Kirjoittajien omana tavoitteena oli esittää, että he eivät halua olla tuntevinaan minua ja siksi heidän täytyy lavastaa se, miten ovat voineet saada vain minun hallussani olevaa tieto- tai kuva-aineistoa.

Minä puolestani olen kritisoinut kirjoittajien lähtökohtaa omia toisen tietoja omiin nimiinsä. Olen pitänyt ja pidän tutkimuseettisesti kyseenalaisena sellaista, ettei minulta saatua tutkimustietoa sellaiseksi myönnettäisi. Kääntämällä toden ympäri Jyränki haluaa laittaa oman tutkimuseettisesti kyseenalaisen toimintansa minun syykseni. Kun Jyränki taas pyytää uusia tietoja teinipornosta esittääkseen ne ilman, että ne olisivat viitteitä minulta, kysynkin sähköpostiviestissäni Jyrängiltä 29.7.2009:

“Hei Juulia, Ennen kuin rupean kaivamaan haluamiasi tietoja esille, haluaisin kysyä tuosta nootti-apparaatistanne eli mihin, miten, millaisesta nootista tietoja esim. teinipornotähdistä esität? Koska tiedän, ettette halua viitata minun tietoihini, millä tavalla aikoisitte viitata aineiston megatähtiin? Ikään kuin omina tutkimuksinanneko? Olisiko tutkimuseettisesti oikein [ – – ]?”

13
“Karttunen pyysi, että kertoisimme kustantajalle kuvalähteeksi kaupalliset internet-sivut, joilta kuvat alkujaan olivat peräisin.”

Jyrängin väite on asiantuntematon ja väärä, enkä olisi voinut noin virheellistä tietoa esittää. Eihän Neitsythuorakirkon aineisto edes ole peräisin kaupallisilta, maksullisilta, sivuilta, vaan kaikille avoimilta ilmaissivuilta.

Jyränki paljastaa taas kerran, ettei ole perehtynyt kirjansa kohteena olevaan kenttään eikä tunne nettipornon toimintastrategioita. Vaikka kuvissa oli jäljellä logo-, tuotemerkki- tai pornoartisti-tietoja ja mahdollisesti viittaus nettiosoitteeseen, se ei tarkoita, että kuvan voisi jäljittää kyseiseltä nettisivulta – eihän netti ja nettiporno toimi niin yksinkertaisesti. Ilmeisesti Jyränki on itse virheellisesti ajatellut, että hän voisi napata kuvassa olevan www-osoitteen kuvalähteeksi, koska siten hän saisi viitattua johonkin ulkopuoliseen. Se että kirjoittajat ovat kirjassa niin toimineet, on heidän kontollaan olevaa asiantuntemattomuutta ja selvä moka.

Jyränki osoittaa, ettei ole perehtynyt kenttään tai siihen liittyvään asiakirjamateriaaliin. Tekemäni Selvitys Hovioikeudelle, jota Jyränki kyllä periaatteessa käyttää lähteenään, sisältää kokonaisen luvun “Teiniporno markkinailmiönä ja mainoskuvan asema”. Siinä selvitetään maksullisten ja maksuttomien sivujen perusstrategiaa eli sitä miten vapaapääsyinen aineisto toimii sisäänheitto- ja  mainoskuvina maksullisille sivustoille.

Neitsythuorakirkko perustui tuohon ilmaiseen, laajasti linkkigallerioissa kierrätettävään mainoskuva-aineistoon. Nämä mainoskuvat saattavat käyttää logoinaan maksullista osoitetta, jonne halutaan ohjata asiakkaita. Mainoskuvia pyritään laskemaan liikenteeseen mahdollisimman laajasti, siten maksullinen markkinapaikka, jota kuva mainostaa, ei tietenkään ole vapaapääsyisen linkkigallerian ilmaisen mainoskuvan nettiosoite.

Eihän mainoskuva ja kauppa ole muuallakaan yhteiskunnassa sama asia. Nettipornon kaupankäynnin periaatteet ovat Jyrängille ja Kalhalle tyystin tuntemattomia, vaikka Neitsythuorakirkon kohteena oli juuri teiniporno markkinailmiönä ja sen kritiikki.

En tiedä miksi Jyränki haluaa tulla julkisuuteen kertomaan yksityiskohtaisesti, miten välinpitämättömästi ja laiskasti hän on suhtautunut perustavaan tiedonhankintaan kirjansa kohteena olevasta kentästä. Omaa asiantuntemattomuutta tai laiskuutta tiedonhaussa on kuitenkin täysin turhaa kääntää toisen syyksi tai pahantahtoiseksi vihjailuksi.

14
“Olin jo aiemmin, kesäkuun 25. päivä 2008, saanut Karttuselta haltuuni Boudoir News –näyttelylehtisen, jonka analyysin ympärille kirja pitkälti rakentui. Olin tuolloin luvannut, että julkaisisimme maineeltaan mustatun esitteen kirjassamme…”

Jyränki kertoilee taas satua, jossa kirjahanke olisi ollut vireillä jo kesäkuussa 2008, mutta varmaa on ainakin, että minä en ole ollut Jyrängin mietiskelyissä paikalla. Jyränki ei ole voinut lehdykkäänsä saada minulta kesäkuun 25., sillä olen ollut aivan muissa maisemissa.

Jyränki lähettää minulle sähköpostia heinäkuun alussa Pariisiin (7.7.2008) ja kertoo: “Olen nyt viimein kirjoittamassa oikeustieteellistä artikkelia toukokuisesta oikeudenkäynnistäsi…”

Kirjasta ei ole mitään mainintaa koko vuoden 2008 aikana.

Täysin päätön on myös väite, että kirjan analyysi rakentuisi Boudoir Newsin varaan, koska tutkijat vaikuttavat varsin perehtymättömiltä sen sisältöön ja panevat nimiini kantoja, jotka jo tuon lehden tekstien lukeminen olisi osoittanut virheellisiksi.

15
.”..käsikirjoituksessa, jonka hän oli lukenut ja lause lauseelta kommentoinut, pohdittiin aivan eksplisiittisesti myös kirjan kuvitusta.”

Väärä väite, joka on helposti tarkistettavissa. Minulle lähettety kirja-aineisto ei sisällä kuvitussuunitelmaa, kuvatekstejä tai muutakaan pohdintaa kuvituksesta.

Tapaamisessa kirjoittajat myös kuvituksesta kysyessäni väittävät, ettei kuvitusta ole tulossa, koska kustantaja ei sitä halua.

16
“Aloimme saada ikävänsävyisiä painostussähköpostiviestejä ja –soittoja…”

Jyränki voi aivan rauhassa vaikka julkaista sähköpostiviestini, joissa painotan samaa kuin tässä, faktojen pitävyyttä.

On varmasti totta, että aloittelevalle tietokirjailiijalle on “painostavaa” mikäli hänen pitäisi muistaa tarkistaa tiedot ja pysyä tosiasioissa.

Minusta puolestaan on ikävää ellei painostavaa joutua tekemisiin tekstien kanssa, joiden asiatietojen pitävyyden varmistamiseksi ei ole nähty laisinkaan vaivaa. On totta, että kirjan kesäversion lukiessani olin yllättynyt huolimattomuudesta ja tietämyksen puutteellisuudesta. Kirjan teksti oli asiakohtiensa pitävyyden suhteen paikoin samankaltaista kuin tässä käsittelemäni Jyrängin blogikirjoitukset. Kun kirjoittajat esimerkiksi esittivät kirjassaan (jonka painottivat olevan valmis) suoran lainauksen Neitsythuorakirkon sisällä olleista tekstitauluista, kahdeksasta tekstistä yksi puuttui ja lopuista lähes kaikki menivät väärin. Oli aika turhaa ja törppöä käyttää minun aikaani tähän työhön, josta tekijät omalla vaivannäöllä olisivat voineet säästää minut kokonaan. Tekijöiden omia tulkintoja en ole halunnut muuntaa, päinvastoin tekijöiden kantojen olisi tullut selvemmin erottua analysoiduista.

Sähköpostiviestit koskivat siis virheiden korjauksia ja Jyrängin omia tiedonhakupyyntöjä. Sekin etten saanut esittää korjauksia suullisesti, oli kirjoittajien syytä. Olin toivonut, että olisimme voineet käydä kaikki virheet läpi palautekeskustelussa, sen takia huomautin, että kirjoittajat muistaisivat ottaa tekstin mukaan palautekeskusteluumme.

Tekstin he muistivatkin ottaa (tosin sellaisen tulosteen, jota eivät onnistuneet seuraamaan tai lukemaan, joten siitä ei ollut mitään hyötyä) mutta kummallakaan ei ollut kynää! Minun olisi siis pitänyt muistaa muistuttaa sekä kynän että pitävän, lukukelpoisen tekstin mukaanottamisesta, jotta työskentely kirjailijoiden kanssa olisi sujunut. Pyydän syvimmästi anteeksi, virhe on tietysti minun, kun en tullut muistuttaneeksi kynistä.

Kirjoittajat myös käyttivät pitkän puheenvuoron sen selvittämiseen, että teksti on valmis eikä siihen tehdä mitään muutoksia. Mieli muuttui nopeasti, kun aloin esitellä asiavirheitä. Mutta yhäkin he lapsellisesti kitisivät siitä, että heidän tekemiään virheitä oli niin paljon. Ihan niin kuin minä niitä olisin tehtaillut.

Ja koska kynättömille tietokirjailijoille tuli kiire lähteä kotiin ja lopettaa palautekeskustelu, kun olimme vasta toisessa luvussa, jouduin käyttämään seuraavat päivät virheiden naputteluun ja niitä koskeviin sähköposteihin.

Kynättömiltä tietokirjailijoilta tuntui puuttuvan myös tietokone ja tiedonhakutaidot. Minun piti esimerkiksi jäljittää Teen Topangan syntymäaika netistä, jotta näyttäisi, että Jyrängillä on tuntuma “tutkimusaineistoonsa”. Minuun nimiini esiintuomaani tutkimustietoa teinipornosta kirjoittajat eivät halunneet liittää siksikään, että he halusivat olla itse tiedonhaltijoita mutta laittaa minun kontolleni kritisoimansa monoliittisen käsityksen teinipornosta, vieläpä sellaisen mitä en missään ole esittänyt. Aikamoista ympärikääntöä on käyttää toisen työpanosta omiin nimiinsä ja nimittää sitten sitä painostukseksi.

Ehkäpä moni löytää farssin aineksia jo kirjaprosessista, jossa pitäisi olla kyse
ammattimaisten tekijöiden teini- tai lapsipornodiskursseja käsittelevästä tietokirjasta, mutta käytös viittasi väliin myös kynän, tulosteen, internetin, tietokoneen ja puhelimen olemassaolosta toistaiseksi tietämättömiin keskenkasvuisiin, eli aikanamme varsin harvinaisiin sellaisiin. Ohessa olikin kiintoisaa kuulla se, minkä olin jo tekstin lukemalla arvannut: ettei keskustelun kohteena olevaa kenttää, netin teinipornokuvastoa, ole laisinkaan tutkittu eikä siitä tiedetä alkeitakaan.

Varmasti Jyrängin täytyy kokea esimerkiksi seuraava kappale sähköpostistani painostukseksi: “[- – ] mielestäni juuri faktoissa ja taustatiedoissa olisi kyllä tarkistettavaa ja syvennettävää. Minusta olisi ollut järkevää, että olisitte ottaneet puolen vuoden tutkimuslisän. Mutta itsehän valitsette, ja samalla kirjan julkistamisen jälkeen muilla on myös oikeus kritiikkiin.” – Itse koen tämän sanomisen rehellisyydeksi, jos olen lukemani pohjalta niin joutunut ajattelemaan. Kirja on vauhdikkaasti, hienosti ja sujuvasti kirjoitettu, ja lukijalle pyritään, kuten kirjoissa yleensä, antamaan kuva asioiden hallinnasta. Mielestäni tekstin sujuvuus on asiatietojen pitävyyden kohdalta pettävää. Koska yksittäisissä asiavirheissä oli niin paljon läpikäytävää, ei ole missään välissä ollut mahdollisuutta analysoida kokonaisuuden pitävyyttä.

Jyrängin omat sähköpostiviestit kertovat myös toista kuin hänen nykyinen tulkintansa painostuksesta. Jyränki kiittelee tekemiäni asiavirhekorjauksia ensin 23.8.09 näin:

“Hei Ulla,
Kiitos korjausehdotuksista. Lista on selkeä ja nämä on helppo tehdä. Liitteenä ollut tiedosto tosin ei aukea tässä muodossa.
Printtiin tehdyissä korjauksissa on vielä niin paljon tekemistä, että pääsen näihin varmaankin vasta loppuviikosta.
terv. Juulia “

Ja  sitten viimeiseksi jääneessä viestissään 1.8.09 näin:

“Hei Ulla,
Lyhyesti vastattuna: olen nyt kaksi viikkoa työskennellyt ykkös- ja kakkosluvun kommenttiesi kanssa. [ – -] Minulle on ollut kommenteistasi erittäin suurta hyötyä ja olen (kuten Harrikin) niistä äärimmäisen kiitollinen. [- – ]”

Ja mitä tulee lukuisiin painostaviin puheluihin, minulla ei ole Jyrängin puhelinnumeroa enkä ole koskaan soittanut hänelle. Kalhalle olen soittanut peräti yhden kerran hänen omasta ehdotuksestaan, ja tämäkin soitto siitä syytä, että tekijät poistuivat kiireisinä kesken tapaamisesta, jolloin Kalha itse ehdotti että voisimme puhua puhelimessa vielä ennen hänen matkalle lähtöään.

Ehdottaisin Jyrängille aivan samaa kuin kirjaprosessin aiemmassa vaiheessa (myönnän että äänensävyni alkaa olla jo varsin kyllästynyt ja pottuuntunut, mutta en todellakaan suunnitellut Jyrängin turinoiden korjaamisesta itselleni elämäntehtävää): tarkista tiedot, pysy faktoissa, äläkä nolaa itseäsi tuomalla maailman turuille pitämätöntä pulinaa, niin ei minunkaan tarvitse sanoihisi puuttua!

17
“Karttunen ilmoitti luovuttaneensa kuvat pelkästään tutkimuskäyttöön – siitä huolimatta, että maaliskuussa 2009 ”tutkiminen” oli jo myöhäistä.”

Jos tutkiminen oli liian myöhäistä, miksi kirjoittajat sitten lähestyivät tällä väärällä verukkeella minua? Eihän vedätyksen kohde voi tietää, milloin tutkiminen on lopetettu, kun tekijät eivät sitä kerro.

Kun Jyränki on ottanut kirjan merkeissä yhteyttä, hän on otsikoinut sähköpostinsa “Kirjaprojektistamme + kuvalainapyyntö” ja tapaamisen järjestäminen on seurausta tästä.  Jyränki kirjoittaa sähköpostiviesteissään “kuvalainasta” ja kertoo, että kun kirjaan on tulossa “kuvantutkimuksellinen ulottuvuus, niiden lähilukemisesta olisi korvaamatonta apua. Kuvista on vaikea kirjoittaa, kun niitä ei ole näkösällä. [ – – ] Miltä tämä kuulostaisi, onnistuisiko kuvalaina?”

Samoin Harri Kalha kirjoittaa halustaan “nähdä” tai “katsoa” aineistoa: “Haluaisimme käydä säilynyttä kuvamateriaalia läpi ja samalla katsoisimme kaikkea mahdollista aineistoa, mitä sinulle on tapauksesta jäänyt, esimerkiksi lehtikirjoittelua, populaari- tai iltapäivälehdistössä olleita lööppejä/juttuja ja muuta vastaavaa.” Harri Kalha kiirehtii vielä samalla viikolla tapaamista vedoten siihen, että kirjoittajille jäisi enemmän aikaa työstää tutkimukseensa kyseistä aineistoa.

Jyränki haluaa lausumallaan paljastaa sen, että kirjoittajat ovat toimineet epäreilusti ja selkeästi vedättäneet kuvia tutkimuskäyttöön vedoten. Heidän olisi tullut sanoa suoraan mihin kuvia pyytävät, eikä antaa harhaanjohtavaa tietoa.

18
“Prosessi jatkuu…” Paksusti Jyränki väittää minun “vaativan rahaa kansikuvasta”, jonka muka olisin vielä keväällä pelännyt “paljastavan lapsipornon hallussapitäjäksi.”

– Kannattaisiko sinun, Juulia, nyt vähän rauhoittaa tahtia ja ottaa ajattelun johdonmukaisuuden alkeisopinnot tosissaan. Vai aiotko tosiaan päättömyyksiä kirkuvaksi show-tähdeksi? Alan epäillä Jyrängin lahjojen viittaavan vakavan tietokirjailijan sijaan enemmän Seiska-lehden suuntaan, kaksinaismoralistinen vihjailu on hyvin hallussa. Onnea valitsemallasi tiellä!

En ensinnäkään ole lähtenyt peräämään taloudellista vaan ennen kaikkea moraalista tekijänoikeuksien tunnustamista. Rahaa ei muutenkaan ole Neitsythuorakirkosta tippunut penniäkään, kadonneet kirkot kun eivät ole kovin tuottoisia; aikaa ja voimia on kulunut sitäkin enemmän. Mutta on täysin naurettavaa kuvitella, että joku voisi pelätä alun perin poliisin antaman kuvan tekevän laittoman aineiston hallussapitäjäksi. Ajatus on vähintään absurdi. Mutta Jyränki yrittää silti vääntää blogissaan kaksi lööppien tärppiä yhteen: rahat ja lapsipornon.

Sitäpaitsi, tosiasiassa vain Jyränki ja Kalha ovat menneet allekirjoittamaan sopimuksen ja vaatimaan korvauksia, toisin kuin minä. Ja peränneet copyrightit koko kirjan sisällöstä, siitäkin mikä kuuluu toisille.

Vastaavasti, Jyrängin mallin mukaan, kai minun pitäisi kirjoittaa:
“Prosessi jatkuu. Tällä hetkellä Jyränki ja Kalha vaativat rahaa kirjasta, johon ovat kähveltäneet teokseni nimen ja mainosarvon, esittäneet tyhjänä sen sisällön, vedättäneet kuvituksen, viitteitä ja tietopalvelua, samalla kun yrittävät keinotekoisesti osoittaa taiteilijan lapsipornon hallussapitäjäksi, siksi että poliisi on palauttanut hänelle kuvamateriaalia. Lapsiporno todellista maailmaa koskevana kysymyksenä ei näytä Jyrängin ja Kalhan menoa haittaavan. “ No, enpä itse olisi halunnut mennä aivan tuonsuuntaiseen, kunhan esitän parafraasin Jyrängin tyylin innoittamana.

En ymmärrä miksi Juulia Jyränki ylipäätään lähtee kirjoittamaan taiteesta tai taiteeseen liittyvästä oikeudesta, koska hänen perustietonsa ovat niin hatarat. Jyränki ei ymmärrä, että tekijänoikeuksissa on kyse ennen kaikkea moraalisista oikeuksista siitä, että taiteilija saa vastata teoksestaan ja sen julkisesta toisintamisesta. Vaikka poliisi olisi koonnut Kaarina Kaikkosen puvuntakit tuomiokirkon portailta ennen kuin kukaan muu kuin poliisi ehti teosta nähdä tai kuvata, ei se tekisi Kaikkosta sen vähemmän taiteilijaksi ja oikeutetuksi päättämään teoskuvistaan tai esitetyn installaation osista. Siitä huolimatta, että Kaikkonen tuskin perää installaatioissaan käyttämiensä esineiden, kuten vaikka vaatteiden, äitinsä kenkien, kahvipakettien tai vessapaperin, alkuperäistä tekijänoikeutta.

Juulia Jyränki haluaa poistaa tekijänoikeuslain perusasian, että tekijällä on oikeus määrätä teoksestaan, sen muuttamisesta ja muuttamattomuudesta. Jyrängin mielestä Liken graafikolla on oikeus tuunata niin Picassot kuin Kaarina Kaikkoset tai Jani Leinoset millaisiksi tahansa tekijöiltä kysymättä.

Jyrängin mielestä esimerkiksi taidemaalari Silja Rantasta käsittelevä taidekirja voidaan toteuttaa näin:

Jyränki kirjoittajana kähveltää Rantaselta kuvat maalauksista vetoamalla niiden näkemiseen, lähilukemiseen ja tutkimiseen, vaikka tutkimus onkin jo tehty. Jyränki antaa maalausten kuvat kustantamon graafikolle, jonka tehtävänä on muokata itsenäinen ja oma maalausversionsa kanneksi. Jyränki sanoo, että graafikko saa käyttää luovuuttaan ja tehdä aivan millaisen  teoksen tahansa, sittenhän tekijänoikeudet ovat graafikolla ja kyseessä uusi teos. Jyränki myös selittää, että taiteilijalla ei edes voisi olla oikeuksia kuviinsa, koska oikeuksien täytyy olla valokuvaajalla eikä hänelläkään. Graafikko luo mieleisensä oman teoksen. Rantaselta ei kysytä, mitä hän pitää maalauksensa muuntelusta tai lopputuloksesta. Jos taiteilija ennättää väliin ennen luvatta julkaistujen kuvien painamista, Jyränki käskee painaa tekstin, jossa Rantasta syyllistetään ailahtelevaisuudesta. Kansi painetaan silti, sillä onhan se graafikon uusi oma teos eikä muistuta Silja Rantasen maalausta kuin tilkkeeksi. Jos Rantanen ihmettelee julkisesti tekijänoikeuksiensa loukkaamista, Jyränki uhkaa rikosilmoituksella ja syyttää Rantasta rahanahneeksi. Jos Rantanen vie asian Kuvastoon, Jyränki perustaa blogin Rantasta ja Kuvastoa vastaan.

Toistaiseksi en pysty ennustamaan Juulia Jyrängille lupaavaa uraa tietokirjailijana, koska asiassapysymisessä on niin suuria ongelmia – lahjat ja vauhti viitttaavat toisaalle. Jyrängin kannattaa miettiä, olisiko Seiska sittenkin sopivampi julkaisuareena hänen kiinnostuksenkohteilleen.

Seiskassa voi käsitellä Jyrängin jo läheisiksi kokemia alueita: pornoa, rikoksia, rahaa, paljastuksia, ehkä myös piestä jo piestyä taiteilijaa. Ei tarvitse huolehtia asiatietojen painostavasta penkomisesta tai miettiä eettisiä kysymyksiä. Jos Jyränki haluaa suunnata Seiskaan, kirjoitan mielelläni lämpimät suositukset.

Mainokset

%d bloggers like this: