erään kadonneen kirkon tapaus [[ neitsythuorakirkko ]]



Kirjankustantamisen ihmeellinen maailma

Viime päivinä ja viikkoina todellisuus on ylittänyt moninkertaisesti tarun ja ennakko-oletukset.

Kuvittelisi, että kustantamossa, paikassa, jossa jatkuvasti tehdään taiteilijoiden, kirjailijoiden, kanssa kustannussopimuksia, olisi arvostusta myös toisen lajin taiteilijoiden työtä ja lainmukaisia sopimuksia kohtaan. Ovathan kirjan kuvitus ja kansikuvat tekijänoikeuspykälineen yhtäläisesti kustantamon arkipäivää. Siksi on vaikea uskoa todeksi sitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut.

Kolme viikkoa sitten, lokakuun alussa, sain yllättäen kuulla, että Liken kirjaan Tapaus Neitsyhuorakirkko on tulossa kuvia, vaikka mitään kuvia koskevaa julkaisusopimusta ei ole olemassa.

Olin yllättynyt ja ihmeissäni, miksi minua ei ollut tavoitettu kuvien julkaisemisesta sopimiseksi, jos kuvia kerran olisi tarkoitus saada aiemmasta tiedosta poiketen mukaan.

Otin yhteyttä visuaalisen alan tekijänoikeusjärjestöön Kuvastoon ja kysyin, onko kustantajalla oikeus julkaista kuvia, joita kirjoittajat ovat pyytäneet kuvalainaksi kirjoitustyötä varten, mutta joista ei ole sopimusta.

Kuvaston selkeä ja tekijänoikeuslakiin perustuva kanta käy ilmi jo Kuvaston nettisivuilta. Toiminnanjohtaja Kristel Nybondas kertoi ensin puhelimessa ja myöhemmin sähköpostitse vastauksena laajempaan kirjalliseen selvitykseeni vastaavaa: kuvien julkaisemiseen tarvitaan kuvien oikeudenhaltijan lupa ja yhteisymmärrys julkaisuprojektista.

Kuvaston sivuilta löytyvät visuaaliseen alan tekijänoikeuksien perusteet. Esimerkiksi näin:

“Tekijänoikeuslain ilmaisema pääsääntö on että tekijän lupa tarvitaan teoksen toisintamiseen.”

“Käyttöoikeuden luovutus
Tekijänoikeus voidaan luovuttaa sopimuksella. Tekijänoikeuden luovutuksen laajuus määräytyy sopimuksen sisällön mukaisesti. Siltä osin kun tekijänoikeutta ei ole siirretty sopimuksella, ovat tekijänoikeudet tekijällä.”

Käyttöoikeuden luovutuksen laajuuden osalta sovittavia seikkoja ovat käyttötarkoitus, käyttöaika, painosmäärä ja niin edelleen.

Like tai kirjoittajat eivät missään vaiheessa ole pyrkineet sopimaan kanssani kuvituksesta tai antaneet käyttöoikeuden siirtämiseen liittyviä tietoja, esimerkiksi aiotusta kuvien käytön laajuudesta, kuvien muuntelusta tai painosmääristä.

Kustannussopimukset ovat kohdennettuja ja koskevat tiettyä tekstiä ja tiettyä ajankohtaa. Sama kohdentaminen koskee kuvallisen alan julkaisusopimuksia. Tarvitaan tietoa kohteesta, koosta ja laajuudesta, sopimukset ovat yksilöityjä. Ei tietääkseni tunneta sellaista sopimuskäytäntöä, johon Like on ilmeisesti luottanut; että teoksen kirjoittajat olisivat jostain saaneet, paperien tuolla puolen ja jo ennen tietoa kirjan julkaisemisesta, elinikäisen ja lopullisen julkaisuoikeuden kaikkeen näyttämääni tekijänoikeuteni alaiseen kuva-aineistoon. Ei sellaisia käyttöoikeuden luovutuksia ole olemassa, muualla kuin mielikuvituksessa.

Tekijät lähestyivät minua alunperin lainatakseen kuvia ja asiakirja-aineistoa tutkimusta varten. Olen antanut kuva-aineistoa juuri siihen tarkoitukseen, mihin he ovat sitä pyytäneet, kuvalainaksi kirjoitustyötä varten. On mahdoton ajatus, että kuvalainaa tulisi pitää kuvien julkaisemisesta tehtynä sopimuksena, varsinkaan kun mistään asiaan kuuluvista yksityiskohdista ei ole sovittu. Tällainen olisi loukkaus kaikkia taiteilijoita ja heidän työtään kohtaan.

Eihän käyttöoikeuden luovutuksesta edes voida sopia silloin, kun kohde ja tarkoitus on keskeneräinen ja täsmentymätön. Julkaisusopimusta ei voida tehdä siinä vaiheessa kun kirjoitustyö on kesken eikä kustantajasta ole tietoa. En tunne ketään taiteilijaa, joka haluaisi testamentata jollekulle kirjoittajalle kaiken mahdollisen kuvankäyttö- ja muunteluoikeuden määrättömäksi jälkitulevaisuuden ajaksi.

Kävin tapahtunutta selvittääkseni läpi koko kirjeenvaihtoni tekijöiden kanssa, samoin tapaamisten keskustelut. Tapaamisia kirjoittajien kanssa kirjaprojektin aikana oli kaksi, kustantamon kanssa ei yhtään. Ensimmäisen tapaamisen peruste oli se, että tekijät halusivat lainata aineistoa kirjoittamista varten. Ennen ensimmäistä tapaamista kirjoittajien lähettäminä löytyy useita sähköposteja, joissa he kuvailevat eri tavoin tarvitsevansa aineistoa lainaan kirjoitustyötä ja kuvien lähilukua tai tutkimista varten.

Sähköpostiviestit ovat tallella ja annan erittäin mielelläni kuvalainaa koskevat viestit todenpuhuntaviraston tai muiden viranomaistahojen tarkasteltavaksi, jos sellainen on sanojeni vakuudeksi tarpeen.

Vastasin antavani kuvia mielelläni katsottaviksi. Halusin edistää sitä, että kirjasta tulisi mahdollisimman totuudenmukainen. Kuvalaina kirjoittamista varten tapahtui loppukeväästä, maalis-huhtikuun vaihteessa. Valmiista kirjasta saan kuitenkin yllätyksekseni lukea, että kirja on valmistunut jo saman vuoden alussa. Tekijät ovat siis pyydelleet kuvia kirjoitustyötä ja tutkimista varten, vaikka tosiasiassa olivatkin kirjoittaneet jo kirjan. Jos he ovat käyttäneet kuvalainan virheellistä nimeä, tahattomasti tai tahallisesti, tarkoittaessaan kuvien julkaisuoikeutta, en voi ottaa vastuuta heidän virheestään ja sanoistaan. Ei tietysti ole asianmukaista edes pyytää kuvalainaa kirjoittamista varten, jos se ei pidä paikkaansa.

Ensimmäisen tapaamisen myötä lähetin kuvat, joita tekijät olivat valinneet työskentelynsä tueksi tarvitsevansa, sähköisesti. Kirjoittajat olivat sanoneet lähettävänsä piakkoin aineiston kustantamoon. Mitään puhetta kuvien julkaisusopimuksesta ei tapaamisessa ollut, eikä voisikaan olla, kun kirjasta ei ole kustannussopimusta. Ei ennen kustannussopimusta ja julkaisijan mielipidettä voi edes olla tietoa, haluaako kustantaja kuvitusta ja onko kirja ylipäätään tulossa.

Kuten Kuvaston sivuilta selviää, julkaisusopimus tehdään kirjallisesti ja siinä määritellään tarkoitus ja laajuus, jota julkaisusopimus koskee. Kirjojen osalta julkaisusopimukseen tarvitaan esimerkiksi tieto painosmäärästä. Mitään tällaista ei ollut selvillä siinä vaiheessa kun toteutin kirjoittajien toiveen “kuvalainasta kirjoitustyötä varten”.

Toisen kerran tapasin kirjoittajat kesällä, kun he olivat antaneet tekstinsä luettavaksi, alku- ja jälkisanoja ja lähteitä lukuunottamatta, jotka olen nähnyt vasta valmiista kirja-aineistosta. Tekstiaineisto ei sisältänyt yhtään kuvaa tai ehdotusta kuvitukseksi. Tekijät eivät myöskään oma-aloitteisesti puhuneet kuvista mitään. Kysyin itse ja sain vastaukseksi, että kirjaan ei ole tulossa kuvia, koska kustantaja ei niitä halua.

Oletan, niin kuin jokaisen kuvataiteilijan on syytä olettaa, että jos kirjoittajat tai kustantaja eivät ole halunneet sopia kuvien käyttämisestä kirjassa tai vastaavassa laajassa painotuotteessa, kuvia ei ole tulossa. Olen siis lokakuun alkuun saakka siinä luulossa, että kuvia ei tule, koska kukaan ei ole halunnut vihjata eleelläkään kuvien mukanaolosta tai ottanut yhteyttä julkaisusopimusta varten. Kunnes huomaan olleeni liian hyväuskoinen ja viaton: kuvia ollaan julkaisemassa ilman sopimusta.

Tämän jälkeen Like ja Kuvasto neuvottelevat asiasta. Lopulta Likestä ilmoitetaan, että kuvien julkaisemisesta on luovuttu. Liken toimitusjohtaja Päivi Isosaari, samoin kuin kirjan tekijöistä toinen, Harri Kalha, kertovat sähköpostiviesteissään, että kuvia ei ole tulossa. Tämä käy minulle, vaikka vähän kummastuttaa sekin, että Kuvaston kanssa neuvotellut Like olisi voinut halutessaan ottaa minuun yhteyttä. Isosaari kertoo kuitenkin viestissään, että he päätyivät painamaan sivut uudelleen ilman kuvia.

Luulin tiedon kuvattomuudesta pitävän paikkansa. Kunnes huomasin katsoa Liken nettisivuja, ja näin, että sana ei pitynytkään. Kannessa oli kuin olikin käytetty käsiteltynä minulta peräisin olevaa kuvaa. Olisihan kannattanut kertoa suoraan, että tieto kuvattomuudesta ei ollutkaan paikkansapitävä.

Olin sähköpostiviestien perusteella olettanut, että Like todellakin olisi jättänyt kuvat pois kirjasta. Pariisin taivaan alla en päässyt kirjaa missään näkemään, joten oletin kaiken olevan muuta kuin kannen osalta niin kuin oli kerrottu. Kuvaston toiminnanjohtaja oli ottanut yhteyttä Likeen, ja kustantaja oli käsittääkseni valmis myöntämään virheensä.

Mutta seuraavana päivänä tuli vielä isompi yllätys. Kuvaston toiminnanjohtaja oli kiitettävää aktiivisuutta edustaen saanut hankittua Tapaus Neitsythuorakirkko -kirjan käsiinsä ja hän informoi, että Like ei ollutkaan jättänyt kuvasivuja pois vaan painanut ne mustalla ja laittanut oheen tekstin, eikä minkä tahansa.

Teksti antaa olettaa, että kuvitus olisi syntynyt yhteistyössä ja väittää, että kirjan ollessa jo kirjapainossa minä olisin yllättäen ilmaantunut kieltämään kuvien käytön, jonka takia he olisivat joutuneet painamaan sivut uudestaan kuvat peitettyinä. Teksti esittää virheellisen tiedon – en voi tietenkään kieltää sellaista mistä minulla ei edes ole tietoa – ja pyrkii kääntämään taiteilijan tavanomaisen ja lainmukaisen oikeuden sopimukseen henkilöönkäyväksi halventavaksi eleeksi. Siinä se, että kustantajalla ei ole julkaisusopimusta ja se, että taiteilijalla on oikeus edellyttää tavanomainen julkaisusopimus kuvien käytöstä on käännetty taiteilijan virheeksi, epäluotettavuudeksi, salailuksi, ties miksi.

Teksti antaa olettaa, että olisin tiennyt, että kirjaan on tulossa kuvia. En ole voinut sellaista tietää, koska minulle päinvastaista on väitetty. Eikä kukaan päinvastoin ennen kirjan menoa painoon, tai kirjan jo ollessa painossa, tai kirjahankkeen aiemmissa vaiheissa, ottanut yhteyttä sopimista varten.

Kovin monta kertaa Liken kirjaprojekti on siis vaatinut, että minun ei olisi pitäisi uskoa kustantajan tai kirjoittajien sanoja. Ensin pyydetään kuvia lainaksi kirjoittamista varten ja kuvalaina kääntyy nurinkurisesti jo ennen tietoa julkaisemisesta oletetuksi julkaisusopimukseksi. Sitten ilmoitetaan, että kirjaan ei ole tulossa kuvia, kun onkin. Sitten kuvia käsitellään ja rajataan ilman, että sellaisesta on sovittu. Ja jälleen ilmoitetaan, että kuvia ei ole tulossa, vaikka onkin. Ja viimein heitetään sitä asiantilaa peittämään, ettei kuvien käytöstä ole sopimusta, vääristävä vihjaus. Aika ennenkuulumaton juttu, eipä uskoisi ennen kuin tulee omalle kohdalle.

Kun Neitsythuorakirkon tapauksessa taidekirjoja tekevällä kustantamolla tai taiteesta kirjoittavalla oikeustieteilijällä ei näytä olevan tietoa tekijänoikeudesta tai halua sitä noudattaa, kootaanpa tähän vielä perustietoa.

Tekijänoikeuksissa on kyse ennen kaikkea moraalisista oikeuksista. Kuvaston sivulla asiasta ilmaistaan esimerkiksi näin:

“Tekijänoikeuslain mukaan teosta ei saa muuttaa tai saattaa yleisön saataviin tekijän taiteellista arvoa tai ominaislaatua loukkaavalla tavalla. Teoksen muuttamista on esimerkiksi teoksen värien muuttaminen tai teoksen leikkaaminen ja rajaaminen.”

Ja:

“Bernin kansainvälisessä tekijänoikeussopimuksessa moraaliset oikeudet on ilmaistu näin: riippumatta taloudellisista oikeuksistaan ja myös luovutettuaan ne tekijällä on oikeus vaatia tekijyyden tunnustamista sekä oikeus vastustaa teoksensa vääristämistä, typistämistä ja muuta muuttamista samoin kuin kaikkia teokseen kohdistuvia loukkaavia toimenpiteitä jotka vahingoittavat hänen kunniaansa tai mainettaan.”

Kuvan käsittelemisestä on tekijänoikeussäädösten mukaan sovittava, mutta ei kai siitä Suomessa tarvitse välittää. Siitä vain muokkaamaan taiteilijakuvaa! Toiset kustantamot voisivat aloittaa kaltaisteni vastarintaisten marginaalitaiteilijoiden sijaan suurista mestareista, sillä myös Picassosta tai Duchampista saa tuhraamalla mukavia ilmaisia kansikuvia. Ja samalla saadaan elitististä taiteilijakuvaa vähän arkipäiväistettyä, kun sutataan Duchampin pisuaari vielä K-raudan pönttöä paljon ankeammaksi. Voihan aina puolustella, ettei pisuaari ollut oikeasti Duchampin tekemä tai miten se eroaa muista saniteettitarvikkeista. Tai huomaako kukaan edes, kenen pöntöstä kuva on.

 

 

 

– – tämä kirjoitus on syntynyt Liken kirjan Tapaus Neitsythuorakirkko sivujen 184-186 lähiluvusta ja arvionnista. Kyseisillä sivuilla kirja esittää mustia palkkeja ja alla oletettavasti olleisiin kuviin liittyvän tekstin, jonka sisältöä tässä kirjoituksessa arvostelen. Tekstini pohdiskelee sitä, miksi kirjassa on päädytty julkistamaan henkilööni viitaten mainitunlaista aineistoa, jonka paikkansapitävyydestä esitän eriävän arvion. Kirjoituksellani en halua loukata ketään, en edes heitä, jotka mahdollisesti ovat pyrkineet tekstillään ja teollaan loukkaamaan minua ja oikeuksiani – – – terveisin kuoliaaksi kivitetty – – –

Mainokset

%d bloggers like this: